Laajennamme toimintaamme ja etsimme Nikkarinharjun perustason asuinyksikkö Oksa 2:een ohjaajia ja yöohjaajaa toteuttamaan turvallista ja laadukasta lastensuojelutyötä!
Nikkarinharjun lastensuojeluyksikkö laajentaa toimintaansa syksyllä, ja nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus päästä avaamaan kokonaisuuden toista puolta uudelleen. Nykyisen erityistason yksikkömme rinnalle nousee nyt perustason yksikkö, jonka käynnistämisessä ja toimintatapojen luomisessa olet keskeisessä roolissa.
Millainen työ sinua odottaa?
Tehtävät ovat kokoaikaisia ja vakituisia. Työ on 3-vuorotyötä, joka painottuu pääsääntöisesti ilta- ja viikonloppuvuoroihin. Lisäksi etsimme yhtä yöhoitajaa, joka työskentelee pääsääntöisesti öisin. Työ alkaa 1.9.2026.
Työsi ytimessä on tavoitteellinen ja lämmin sijaishuollon arki, jossa luot lapsille turvallisen ja kodinomaisen kasvuympäristön. Kaiken lähtökohtana on arvojemme mukainen kohtaaminen ilolla, eikä arjestamme puutu hauskuuttelu ja huumori. Arki Nikkarinharjussa koostuu tavallisista askareista, kuten ruoanlaitosta ja siivouksesta, harrastusten mahdollistamisesta sekä koulunkäynnin sujuvuuden tiiviistä tukemisesta - aina lapsen omien voimavarojen mukaisesti ja yksilöllisyyttä kunnioittaen. Työhön sisältyy myös lääkehoidon toteuttamista.
Ohjaajan arki koostuu tiiviistä omaohjaajatyöskentelystä, lapsen kasvun tukemisesta sekä laadukkaasta kasvatuskumppanuudesta vanhempien ja verkostojen kanssa. Työskentelymme on suunnitelmallista, dokumentointia painottavaa ja menetelmällistä, mutta se vaatii myös luovuutta ja halua kokeilla uusia keinoja lapsen parhaaksi. Kaikkein tärkeimpänä tehtävänäsi on vakaan ja merkityksellisen suhteen luominen lapsiin ja heidän läheisiinsä, tavoitteena tarjota lapselle elintärkeitä korjaavia kokemuksia.
Lastensuojeluyksikkö Nikkarinharju sijaitsee Kangasalla. Nikkarinharjussa on tällä hetkellä toimintaa Oksa 1:llä ja nyt olisi aika avata asuinyksikkö Oksa 2 kokonaan uuden työryhmän kanssa. Oksa 2 tarjoaa laadukasta, l