Tule erityisopettajaksi Riveriaan!
Haemme erityisopettajaa rakentamisen sekä hyvinvoinnin ja terveyden tulosalueille ajalle 1.8.2026-31.7.2027 Joensuuhun. Erityisopettajana suunnittelet, toteutat ja kehität erityisen tuen toimintatapoja, erityisohjausta sekä opetusta ja työelämässä tapahtuva oppimista tutkinnon perusteiden ja oppilaitoksen pedagogisten, opiskeluhuollollisten ja strategisten linjausten mukaisesti. Tehtävässä vastaat erilaisten oppijoiden erityisen tuen suunnitelman laatimisesta sovitun työnjaon mukaisesti yhdessä opiskelijan, huoltajan, omavalmentajan ja muiden tarvittavien henkilöiden kanssa. Lisäksi toimit erityisen tuen asiatuntijana yksilöllisten oppimisprosessien suunnittelussa, toteuttamisessa ja koordinoinnissa vastuualueellasi.
Päätoimisen tuntiopettajan tuntimäärä vahvistetaan toimintavuosittain. Päätoimisuus täyttyy 800 tunnilla ja tuntimäärä vaihtelee 800 ja 1500 tunnin välillä. Toimintavuodelle 2026-2027 on vahvistettu kokoaikaisuus.
Edellytämme opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 § 16 mukaista kelpoisuutta.
Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, yhteistyökykyä ja tiimityötaitoja. Lisäksi arvostamme kokemusta toimivasta yhteistyöstä palvelualojen koulutuksessa ja osana erityisopettajien tiimiä sekä halua kehittyä osana työyhteisöä. Tehtävään voi sisältyä liikkumista Riverian koulutusyksiköiden välillä, joten B-luokan ajokortti on välttämätön. Eduksi katsomme työskentelyn nuorten ja erilaisten oppijoiden kanssa.
Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaisesti ja siihen sovelletaan paikallisesti sovittua korkeampaa peruspalkkaa. 1.8.2026 alkaen kelpoisuusehdot täyttävän erityisopettajan peruspalkka on 4082,00 €/kk. Lisäksi maksetaan mahdollinen vuosisidonnainen lisä aiemman työkokemuksen perusteella.
Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
Liitä opinto- ja työkokemustodistukset hakemukseen. Liitteiden määrä on rajoitettu, mutta yhteen liitteeseen voi sisältyä useita dokumentteja.
Ennen tehtävän vastaanottamista valitun