Itä-Uudenmaan hyvinvointialue hakee LÄHIHOITAJAA määräaikaiseen toimeen kesäsijaisuuteen 1.6. - 23.8.2026. Tehtävä sijoittuu uuteen resurssihallinnan tiimiin kotihoidon keskitetyissä palveluissa.
Resurssihallintatiimi vastaa resurssien hallinnoinnista ja kohdentamisesta kotihoidossa. Resurssihallinnan tiimissä teet työtä yhdessä työnjaon kanssa huomioimalla kotihoidon resurssit kokonaisuutena koko Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Työtehtäviisi kuuluu resurssien laskennan lisäksi sijaistarpeen kartoitus ja sijaisten hankinta äkillisiin puutoksiin, työvuorolistojen suunnittelu ja toteutus, sekä sähköisen Titanian hallinnointi.
Odotamme sinulta hyviä tietoteknisiä taitoja ja ennakkoluulotonta asennetta kehittää yhdessä uutta yksikköämme. Työkokemus kotihoidosta katsotaan eduksi, sillä tehtävässä tarvitaan ymmärrystä työstä, johon resursseja lasketaan. Työn laadukas hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen toimintaan.
Kelpoisuusvaatimuksena on lähihoitajan tutkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto, johon liittyy sosiaalihuollon ammattihenkilöstö annetun lain (817/2015) mukainen laillistus (JulkiSuosikki). Edellytämme toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Molempien kotimaisten kielten osaaminen katsotaan eduksi.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus SOTE:n mukaan ja tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Tehtäväkohtainen palkka on 2870 e/kk + mahdolliset vuorotyö- ja kokemuslisät. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä jaksotyöajalla.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain § 48 mukaista rokotussuojaa sekä § 55 mukaista tuberkuloosiselvitystä. Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) mukainen rikosrekisteriote työsuhteen ollessa pidempi kuin 3 kk.
Pyydämme jättämään hakemukset viimeistään 25.5.2026 klo 23:59. Lisätietoja tehtävästä antaa kotihoidon esihe