Musiikinopettaja sij.

HyvinkääCompetitive0 applicants

About this role

Hyvinkään kaupungin sivistystoimi hakee Pohjoispuiston kouluun musiikinopettajan sijaista

Musiikinopettajan sijaisuus 10.8.-5.6. (19 vvt)

Etsimme tehtävään musiikinopettajaa, jolla on vahvaa pedagogista ammattitaitoa, erinomaisia ryhmänhallinta- ja vuorovaikutustaitoja sekä opetuskokemusta yläkoulusta.

Tehtävä edellyttää joustavuutta ja valmiutta toimia nopeasti muuttuvissa opetustilanteissa ja kiireisessä yläkouluarjessa.

Musiikinopettajan tehtävään kuuluu musiikkiesitysten hoito koulun tilaisuuksissa. Kiinnostus välituntitoiminnan kehittämiseen katsotaan eduksi. Tehtävä edellyttää hyvää suomen kielen hallintaa.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan. Virkasuhteessa noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.

Valinta on ehdollinen. Ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista, virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Hakemukset virkaan tulee ensisijaisesti tehdä Internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tutustu kaupunkiin www. visithyvinkaa.fi

http://www.hyvinkaa.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Pirjo Kujanpää p. 040 7485414 pirjo.h.kujanpaa@hyvinkaa.fi

Sivistystoimi, Perusopetus

Haluatko sinäkin olla yksi Hyvinkään kaupungin noin 1 700 innostuneesta ja sitoutuneesta ammattilaisesta?

Rakennamme yhdessä palveluja yli 47 000 asukkaalle Uudenmaan viidenneksi suurimmassa kaupungissa. Meillä arvostetaan osaamista ja tarjotaan mahdollisuuksia kehittymiseen.

Pelaamme joukkueena rohkeasti ja reilusti, asukkaan ja asiakkaan parhaaksi.

Hyvinkää sijaitsee erinomaisella paika

EU Requirements

Job Details

Posted12 June 2026
Closes12 July 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...