Iitin kunnan lukion ja kuvataiteen opettajan viransijaisuus
Tule mukaan kehitysmyönteiseen työyhteisöömme Iittiin. Meillä on pienen maalaiskunnan rauhallisuus, sopivat ryhmäkoot sekä tiimit, joissa jaetaan osaamista yli oppiainerajojen ja kehitetään yhdessä opetusta ja kasvatusta. Käytössämme on nykyaikaiset välineet sekä Iitin kunnan hyvinvointiin tähtäävät työsuhde-edut mm. ePassi, polkupyöräetu, Pihjalalinnan työterveys palvelut.
Iitin yläkoulu on noin 200 oppilaan yläkoulu, jossa toimii erityisluokka sekä joustavan perusopetuksen ryhmä. Opetusta järjestetään osin myös lukion kanssa samoissa tiloissa. Iitin lukiossa opiskelee noin 100 opiskelijaa. Opettajia koulussa on noin 40, koulunkäynnin ohjaajia kolme sekä muuta henkilöstöä luomassa siistin ja turvallisen oppimisympäristön.
Haemme rentoon, innokkaaseen ja kehitysmyönteiseen joukkoomme kuvataiteen opettajan viransijaista, jolla on hyvät ryhmän hallintataidot, osaamista kielitietoisesta opettamisesta, hyvät yhteistyötaidot eri opettajien kanssa, osaamista kuvataiteen oppiaineen tavoitteista, arvioinnista ja dokumentoinnista sekä valmius joustavaan opetukseen.
Haastattelut järjestetään alustavasti 1. ja 3.6.2026 Iitin lukiolla.
Kelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.
Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarksitetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saatuaan.
https://peda.net/iitti/lukio
Rehtori Juho Korhonen 0405605545
Iitin lukio
Iitti on reilun kuudentuhannen asukkaan elinvoimainen ja kehittyvä kunta Päijät-Hämeessä. Kunta työllistää 240 henkilöä hallinto-, hyvinvointi-, kasvatus- ja opetus- sekä teknisten palveluiden toimialoilla.
Toimimme vastuullisesti, v