Haku päättyy 26.5.2026 16:00
Palkka OVTES
Palvelussuhde 1.8.2026-31.7.2027
Julkaistu 12.5.2026 14:00
Osoite Klaavuntie 17 00910
Ammattiala Perusopetuksen opettajat
Työavain KASKO-01-420-26
Haemme päätoimista tuntiopettajaa oppilaan oman uskonnon (islam) opetukseen. Oppitunteja on Puotilan ala-asteen koulun lisäksi myös muissa helsinkiläisissä kouluissa. Oppilaita on vuosiluokilta 1.-9., riippuen koulusta. Puotilan ala-asteen koulu on tehtävään valitun pääkoulu.
Puotilan ala-asteen koulu on lähikoulu 1.-6. luokkalaisille. Oppilaita koulussamme on noin 500 ja kollegoita 45. Oman alueen lasten lisäksi koulussa opiskelee kielikylpyoppilaita ja erityisoppilaita koko Itä-Helsingistä sekä alueemme pk Puotilan esikoululaisia. Koulumme on kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoinen.
Miksi meille töihin?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on myös monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin.
Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-...
Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet- tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajienpalkat-ja-palkitseminen
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä! Odotamme hakemustasi!
Kelpoisuusehto: