Erityisohjaaja, Lastensuojeluyksikkö Korento

VantaaCompetitive0 applicants

About this role

Haemme erityisohjaajaa Namikan Pienryhmäkoti Korennon vaativan hoidon lastensuojeluyksikköön Vantaan Nikinmäkeen!

Humanan lastensuojelupalveluille yhteinen kuvaava tekijä on asiakaslähtöisyys. Uskomme, että jokaisen perheen ja lapsen haasteet ovat ratkaistavissa oikea-aikaisella ja tarpeen mukaisella tuella, hoidolla ja kasvatuksella. Toiminnassamme korostuu vastuullisuus, inhimillisyys ja yksilöllisyyden kunnioittaminen.

Millainen työ sinua odottaa?

Haemme nyt erityisohjaajaa kokoaikaiseen ja vakituiseen tehtävään. Työ on kolmivuorotyötä. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Vantaalla Korson suuralueella toimiva Korento koostuu kahdesta vaativan tason sijaishuollon asumisyksiköstä. Korennon toimitilat on täysin uudistettu vuonna 2022. Korento 1 on sijaishuollon vaativan tason yksikkö, jossa hoidamme mm. psyykkisesti oireilevia sekä neurokirjon lapsia ja nuoria. Erityisohjaajana Korennossa ohjaat, tuet ja kannustat lapsia sekä suunnittelet ja osallistut nuoren hoito- ja kasvatustyöhön ja sen arviointiin. Työn lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, kunnioittava kohtelu sekä osallisuuden tukeminen. Työtä tehdään aina tiiviissä yhteistyössä huoltajien, koulutoimen ja sosiaaliviranomaisten sekä muun nuoren lähiverkoston kanssa.

Meillä saat tehdä työtä omalla persoonallasi ja hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi sekä kiinnostuksen kohteitasi työssäsi. Työnkuvassa otamme huomioon jokaisen omat erityisosaamisalat ja motivaatiotekijät. Arjen puuhissa jokaisen työntekijän vahvuudet yhdistyvät.

Voit lukea lisää Humanassa työskentelystä ja hyvinvaikuttajistamme täältä!

Miksi tarttua tähän tilaisuuteen?

Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn, mukavat työkaverit, esihenkilön tuen, säännöllisen työnohjauksen sekä toimivan työympäristön. Tiimimme on kehitysmyönteinen ja motivoitunut tekemään yhdessä tärkeää työtä lasten ja perheiden hyväksi. Tulemme tekemään kaikkemme sen eteen, että työympäristö olisi mahdollisimman mukava ja ilmapiiri hyvä. Humanan työntekijänä olet oik

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...