Varhaiskasvatuksen opettaja

KalajokiCompetitive0 applicants

About this role

Kalajoen kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana kolme varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuutta ajalle 1.8.2026-31.7.2027 Pohjankylän päiväkotiin.

Kalajoen kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana

VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN kolme (3) sijaisuutta ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Alkusijoituspaikka on Pohjankylän päiväkoti.

Hae meille varhaiskasvatuksen opettajaksi ja tule rakentamaan viiden tähden varhaiskasvatusta!

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat ryhmäsi toiminnan suunnittelusta, arvioinnista sekä kehittämisestä joko varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen ryhmässä. Odotamme varhaiskasvatuksen opettajalta vahvaa pedagogista ja lapsilähtöistä työotetta sekä kykyä kohdata lapsi aidosti. Arvostamme esiopetuspätevyyttä, mutta se ei ole edellytys valinnalle.

Pohjankylän päiväkodin arvoja ovat lapsilähtöisyys, yksilön ainutkertaisuuden huomioiminen sekä tasa-arvoisuus. Lisäksi panostamme turvalliseen kasvu- ja oppimisympäristöön sekä arvostavaan ja kunnioittavaan vuorovaikutukseen. Päiväkodin arjessa näkyy vahvasti pienryhmätoiminta sekä leikin arvostus. Uusi, syksyllä 2025, avattu päiväkotimme on tiloiltaan monipuolinen ja viihtyisä.

Lähimmiksi työkavereiksesi saat muut varhaiskasvatuksen opettaja sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajat. Esihenkilösi ovat aina valmiina tukemaan sinua. Meillä on kannustava työyhteisö, jossa on hyvässä tasapainossa sekä kokeneita konkareita että uusia alan ammattilaisia. Panostamme työhyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen esimerkiksi toimivilla tiimipalaverikäytännöillä sekä esihenkilöiden aktiivisella läsnäololla.

Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja, oma-aloitteisuutta sekä kiinnostusta työn kehittämiseen. Kalajoen kaupunki kansainvälistyy, joten työntekijöiden eri kielten hallinta katsotaan eduksi.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukainen kelpoisuus. Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy v

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Varhaiskasvatuksen opettaja at Kalajoen kaupunki | EuroTalent AI