Korkeakouluharjoittelija (kirjasto)

HelsinkiCompetitive0 applicants

About this role

Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastossa on haettavana korkeakouluharjoittelijan määräaikainen tehtävä

Työtehtävän kuvaus

Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto on kaikille avoin sotatieteellinen yliopistokirjasto sekä Puolustusvoimien keskuskirjasto, jonka päätehtävänä on tukea opiskelua, opetusta ja tutkimusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Kirjasto sijaitsee Helsingin Santahaminassa.

Korkeakouluharjoittelijan tärkein tehtäväkokonaisuus liittyy kirjastojärjestelmien yhdistämisprojektiin. Tähän sisältyy esimerkiksi kirjastojärjestelmien metatietojen ja asiakastietojen yhtenäistämistä sekä projektiin liittyvää asiakasviestintää. Muita keskeisiä teh- täviä ovat sisällönkuvailu ja luettelointi. Lisäksi tehtäviin kuuluu asiakas- ja tietopalvelua. Kaikkiin työtehtäviin perehdytetään. Korkeakouluharjoittelija pääsee tutustumaan myös muihin kirjaston ja korkeakoulun toimintoihin mahdollisimman monpuolisesti. Työnkuva tarkentuu valitun korkeakouluharjoittelijan taitojen ja kokemuksen mukaan.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset

Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet

tehtävien edellyttämä luotettavuus

Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset

Hakijalta odotamme

Korkeakouluharjoittelijan tulee olla opiskelija koko harjoittelun ajan.

Korkeakouluharjoittelijalta odotetaan tiedonhaun perustaitoja ja hyviä tietoteknisiä taitoja.

Erityisen tärkeänä pidämme kiinnostusta kirjastojärjestelmiin ja niiden kehittämiseen. Katsomme eduksi perehtyneisyyden tai vahvan kiinnostuksen erityisesti Koha-kirjastojärjestelmään. Aiempi kokemus kirjasto- tai tietopalvelutyöstä, kirjastojärjestelmien (Kohan lisäksi myös muiden) ja sähköisten artikkelitietokantojen tuntemus sekä asiakaspalvelukokemus ovat myös eduksi. Hyötyä on myös kiinnostuksesta esimerkiksi historiaan, kansainväliseen politiikkaan tai muuhun Maanpuolustuskorkeakoulun tieteenalaan.

Toivomme hyvää englannin kielen kirjalli

Responsibilities

  • Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet

Requirements

  • tehtävien edellyttämä luotettavuus

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...