KLT-Kirjanpitäjä / Asiakasvastuullinen talouspäällikkö

TampereCompetitive0 applicants

About this role

Hyvä tilitoimistoalan rautainen ammattilainen, tehdään pieni ajatusleikki. Hengitä syvään. Hyvä. Oletko valmis?

Ensinnäkin haluaisitko vihdoinkin ansaita osaamistasi vastaavan palkan?

Ja toisekseen, mitä jos elämäsi ei tarvitsisi enää joustaa työn mukaan? Mitä jos voisit työskennellä juuri sinulle parhaiten sopivassa ympäristössä haluamaasi kellonaikaan? Kerrankin olisi mahdollista lähteä ulkoilemaan niinä hetkinä, kun aurinko paistaa kauneimmillaan. Tai vaikka helteen perässä pidemmäksi aikaa ulkomaille. Voisit olla kotona, kun lapset tulevat koulusta. Tai aamulla ruuhkassa istumisen sijaan voisit vaikka nukkua vähän pidempään. Ei kuulosta pahalta vai mitä?

Meillä Mertaojalla erinomaisista tuloksista saa erinomaisen palkan. Asiakasvastuullisen talouspäällikkömme keskiansio on noin 5000 €. Etätyöskentely on ollut meillä mahdollista aina – jo kaksikymmentä vuotta. Vapaus ja vastuu on konseptimme jatkossakin.

Miksi siis mennä Mertaojaa edemmäs kalaan?

Mikä Mertaoja?

Jos sydämesi halajaa perinteiseen tilitoimistoon, suosittelemme lopettamaan ilmoituksen lukemisen tähän. Mertaojalla työpöytäsi ei nimittäin notku mappivuorien ja kuittipinojen alla, sillä toimintaa on hoidettu jo perustamisvuodesta (2002) alkaen vain ja ainoastaan sähköisesti.

Käytämme asiakkaidemme kanssa pääsääntöisesti Procountor-järjestelmää. Työkalupakkiimme kuuluvat myös Odoo ERP-järjestelmä ja Fuusor BI. Manuaalisen tallennustyön sijaan meillä pääset kohtaamaan vaihtelevia tilanteita ja kiinnostavia haasteita kiitos monipuolisen asiakaskuntamme, joka koostuu sekä startupeista että isoista yrityksistä ja esimerkiksi kansainvälisten toimijoiden Suomen tytäryhtiöistä.

Pyrimme olemaan alamme edelläkävijä myös jatkossa, ja olemme etulinjassa uusimpien taloushallinnon teknologioiden käyttöönotossa. Hyödynnämme muun muassa toiminnanohjauksessa ja laadunvarmistuksessa ohjelmistorobotiikkaa. Meille on tärkeää, että kaikilla tekijöillämme on tekoälyn hyödyntämiseen liittyvät työkalut tarjolla. Tähän panosta

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...