Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä - jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.
Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia.
Defence and Weapon Systems vastaa muun muassa asejärjestelmien, ilmavalvontaan liittyvien tuotteiden ja droonien myynnistä, tarjonnasta ja toimituksista.
Haemme nyt Tampereelle osaajaa nimikkeellä
Mechanic/asentaja
työskentelemään puolustusjärjestelmien parissa.
Tehtävänkuvaus
Haemme asentajaa tekemään erilaisia sähkö- ja elektroniikka-alan tehtäviä. Vaatimuksena tehtävään valittavalta henkilöltä on alan koulutus tai työn kautta hankittu osaaminen. Aiemmin hankitut juotos - ja puristusliitoskoulutukset ovat iso etu. Etuna valintaan on jos on kykyä tai kokemusta esimerkiksi katolla tai mastossa työskentelyn suhteen. Työtehtävät ovat pääasiassa Tampereella, mutta satunnaisesti myös komennustehtävät Suomessa ja ulkomailla mahdollisia - sinulla tulee olla valmiudet liikkua tarvittaessa eri toimipisteiden välillä tai koulutuksissa/komennuksissa eri paikkakunnilla.
Sinulla tulee olla B-ajokortti.
Arvostamme kokemusta seuraavista osa-alueista:
elektroniikka-asentajan tehtävät
sähkö-/automaatioasentajan tehtävät
Kerrothan hakemuksessa tarkemmin osaamisestasi.
Mitä tarjoamme
Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa. Pääset mukaan osaksi hyvähenkistä kokeneista ammattilaista koostuvaa tiimiämme.
Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin sekä lounas- ja virike-edun ja työhön liittyvän opiskelun tukem