Kinnulan kunnan perusopetuksessa ja lukiossa on haettavana toistaiseksi voimassa oleva päätoimisen tuntiopettajan toimi (erityisopettaja) 1.8.2025 alkaen.
Kinnulan kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi toistaiseksi voimassa oleva erityisopettajan virka 1.8.2026 alkaen. Tehtävä sijoittuu vuosiluokille 0-9 sekä lukioon ja sillä vastataan pääasiassa ryhmäkohtaiseen tukeen. Tehtävässä edellytetään valmiutta käyttää monipuolisia työtapoja, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja, kykyä työskennellä moniammatillisesti sekä kykyä kehittää joustavia opetusjärjestelyjä. Arvostamme oma-aloitteisuutta ja joustavuutta.
Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 erityisopettajan kelpoisuus peruskoulussa.
Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme monimuotoisten opetus- ja arviointimenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään.
Opetusvelvollisuus 24 t/vko.
Toimen täyttämisessä noudatetaan tarvittaessa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.
Sivistysjohtaja Niko Aihio, 044-4596230, niko.aihio@kinnula.fi
Kinnulan kunta, Sivistys
Kinnulan kunta noin 1500 asukkaan kunta pohjoisessa Keski-Suomessa.
Työyhteisömme on kannustava, reilu ja huumorintajuinen. Joukossamme voi innostua, onnistua ja virheistä opimme. Teemme yhdessä parasta lapsille ja perheille.
Tule töihin Sydänsuomeen!
Sydänsuomessa-alue koostuu seitsemästä vireästä ja yhteisöllisestä kunnasta Pohjoisessa Keski-Suomessa: Kannonkoski