Onko sinulla kokemusta myynti- tai asiakkuustyöstä ja kiinnostus kiinteistöalaan? Haluaisitko työskennellä mukavassa tiimissä kiinteistökauppojen selvitysten parissa?
Etsimme nyt työkaveriksemme sinua, rakennus- tai talotekniikan asiantuntija.
Teknisenä asiantuntijana toteutat muun muassa kiinteistöjen teknisiä kuntoarvioita kiinteistökauppojen yhteydessä tehtävissä TDD-selvityksissä. Pääset tukemaan asiakkaidemme päätöksentekoa tärkeissä hankkeissa. Lisäksi työhösi kuuluu myös asiakkuuksien hoitaminen ja palveluidemme myynnin edistäminen. Olet mukana edistämässä asiakkaidemme ympäristö- ja energiatehokkuustavoitteita sekä korjauskustannusten hallintaa.
Meillä rakennat uraasi eteenpäin ja kartutat asiantuntijuuttasi hyvässä ohjauksessa ja mukavassa seurassa. Tulevaisuutesi rakentuu vakaalle pohjalle, ja urapolkusi voi viedä esimerkiksi projektipäällikön tehtäviin, asiakkuuden hoidosta vastaavaksi asiantuntijaksi tai halutessasi myös esihenkilörooleihin.
Työroolisi muotoutuu osaamisesi ja kiinnostuksen kohteittesi mukaan ja työsi voi sisältää myös muita tehtäviä laajasta palveluvalikoimastamme. Yhdessä varmistamme, että kokonaisuus tuntuu sinusta mielekkäältä ja innostavalta.
Noin kymmenen hengen tiimissämme työskentelee rakenne-, LVIA- ja sähkötekniikan asiantuntijoita sekä ryhmäpäällikkö. Meillä on huippuporukka, joka tekee työnsä ammattiylpeydellä ja hyvällä fiiliksellä. Pyrimme aina tekemään hieman enemmän kuin minimin ja auttamaan asiakkaitamme löytämään parhaat ratkaisut. Monet asiakkaamme ovat olleet matkassamme mukana jo pitkään.
Työskentelemme joustavasti etänä ja Granlundin pääkonttorilla Helsingin Malmilla. Kannustamme säännöllisiin kasvokkain tapahtuviin kohtaamisiin, ja tapaamme tiimin kanssa toimistolla vähintään kerran viikossa.
Näin teemme mielestämme työelämästäsi paremman
Me olemme talotekniikan konkari yli 60 vuoden kokemuksella sekä talotekniikkasuunnittelun markkinajohtaja Suomessa. Meillä on vahva eteenpäin menemisen mentaliteetti ja