Suorittavaa työtä tekevä esihenkilö Rovaniemelle

RovaniemiCompetitive0 applicants

About this role

Esihenkilönä sinulla on päivittäinen kokonaisvastuu kaupunkisi toiminnasta. Esihenkilön tehtäviin kuuluu huolehtia työntekijöidensä hyvinvoinnista ja työssä onnistumisesta, muiden esihenkilövastuiden lisäksi. Emme vaadi aiempaa kokemusta esihenkilönä toimimisesta, sillä koulutamme sinut tehtävään.

Suorittavaan työhön kuuluu muun muassa sähköpotkulautojen keräily pakettiautolla sekä erilaisia varastotehtäviä. Työtä johdetaan siis omalla esimerkillä. Kokemus työkalujen käytöstä ja autojen korjaamisesta katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Työpäivät sijoittuvat arkeen ja viikonlopulle, vuoroja tehdään kahdessa-kolmessa vuorossa.

Toivomme hakijalta kykyä hallita kokonaisuuksia ja sitoutumista tehtävien hoitoon yhdessä sovitulla tavalla. Hyvä asenne, joustavuus ja halu kehittyä antavat loistavat lähtökohdat työssä onnistumiselle. Työssä tarvitaan kykyä toimia ja tehdä päätöksiä itsenäisesti, reipasta asennetta, suomen ja englannin kielen taitoa, B-luokan ajokorttia sekä ajoneuvon käsittelytaitoja. Työ on ajoittain fyysistä, joten ethän pistä sitä pahaksesi.

Arvoihimme kuuluu ihmislähtöinen johtaminen, ratkaisukeskeisyys ja oikeanlainen asenne työtä kohtaan. Meille oikeanlainen asenne merkitsee sitä, että jokainen tekee aidosti parhaansa.

Työsuhteesi alussa saat kattavan perehdytyksen ja koko työsuhteesi ajan sinulla on oman esihenkilösi tuki.

Vapaamuotoiset hakemukset + CV osoitteeseen rekry@joescooter.fi

Mainitsethan hakemuksessasi mistä kaupungista haet työtä.

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...