Luonnonvarakeskus (Luke) hakee erikoistutkijaa tutkimaan ja kehittämään metsänkasvatusketjuja, uusia mittausmenetelmiä ja malleja puiden ja metsiköiden kasvatukseen ja kehityksen ennustamiseen.
Työtehtävän kuvaus
Metsien kasvun ja tuotoksen erikoistutkijan tehtävässä tutkitaan ja mallinnetaan metsän uudistumista, kasvua, sekä puuston rakennetta ja kehitystä. Tutkimusaiheet kattavat jaksollisten ja jatkuvapeitteisten metsien kasvatuksen. Työhön kuuluu myös uusien mittaus- ja kaukokartoitusmenetelmien kehittäminen ja soveltaminen kasvu- ja tuotostutkimukseen, kuten LiDAR, satelliittikuvat ja drone-pohjainen fotogrammetria. Keskeisiin vastuualueisiin kuuluvat myös kansallisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakeminen, projektien johtaminen, raportointi, tieteellinen julkaiseminen, sidosryhmäyhteistyö sekä tutkimustiedon vienti käytäntöön.
Hakijalta odotamme
Tehtävä edellyttää tohtorin tutkintoa soveltuvalta alalta ja aiempaa kokemusta metsänkasvatuksen menetelmien tutkimuksesta boreaalisella vyöhykkeellä. Lisäksi edellytetään kokemusta tieteenalan tutkimus- ja mittausmenetelmistä sekä tieteellisestä julkaisemisesta. Hakijalla tulee olla vahvat näytöt ulkopuolisen tutkimusrahoituksen menestyksellisestä hakemisesta ja tutkimushankkeiden toteuttamisesta.
Arvostamme vahvaa osaamista metsänuudistamisen ja kasvun biologiasta, metsiköiden kehityksen dynamiikasta sekä jaksollisen ja jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmistä. Tehtävässä vaaditaan erinomaista englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa. Arvostamme myös hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä kansainvälisten ja kansallisten sidosryhmien tuntemusta. Lisäksi hakijalla tulee olla ajokortti sekä valmius ajoittaiseen matkustamiseen ja maastotyöhön.
Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta metsien kasvu- ja tuotostutkimuksesta sekä syvällistä ymmärrystä boreaalisen metsänhoidon toimintaympäristöstä. Modernien digitaalisten mittausmenetelmien, tilastollisten menetelmien, koneoppimi