Haemme vastaavaa ohjaajaa Huittisten Kuntolaan
Huittisten Kuntola on vaativan sijaishuollon yksikkö, joka on tarkoitettu 8-17 vuotiaille lapsille ja nuorille. Yksikössä on kymmenen paikkaa, jotka on jaettu kahteen pienyksikköön. Olemme erikoistuneet psyykkisesti ja neuropsykiatrisesti vaikeasti oireilevien nuorten intensiiviseen hoitoon sekä psykiatriseen ja toiminnalliseen kuntoutukseen. Henkilöstömitoituksemme on korkea, joka mahdollista lasten ja nuorten kohtaamisen yksilöllisesti ja turvallisesti. Ensisijainen tavoitteemme on tarjota Kuntolan lapsille ja nuorille vakaata, toiminnallista arkea aikuisjohtoisesti. Emme hoida päihteillä tai rikoksilla oireilevia lapsia tai nuoria.
Vastaavana ohjaajana toimit tiiviissä yhteistyössä yksikönjohtajan, toisen vastaavan ohjaajan ja yksikön vastuuterapeutin kanssa. Tehtävänäsi on tukea ohjaajia arjen työssä ja osallistua myös itse yksikön hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyöhön. Vastaat lasten ja nuorten vahvan arkistruktuurin toteutumisesta ja suunnittelet ohjaajien kanssa toimivia käytäntöjä ja toimintamalleja. Osallistut lasten ja nuorten verkostojen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Sijaistat myös tarvittaessa yksikönjohtajaa.
Edellytämme sinulta joustavaa ja positiivista työotetta sekä kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Sinulla on hyvät organisointikyvyt ja olet ratkaisukeskeinen. Haluat kantaa vastuuta arjen hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyöstä. Osaat rajata, olet jämäkkä, mutta positiivisella ja lempeällä tavalla. Vuorovaikutustaidoiltasi olet hyvä ja kohtaat arvostavasti niin kollegat, vanhemmat kuin lapset ja nuoret.
Koulutukseltasi voit olla sosionomi, sairaanhoitaja, toimintaterapeutti tai yhteisöpedagogi.
Kuntolassa tarjoamme:
Matalan organisaation ja ketterän yrityksen. Kuntolat on yrityksenä mutkaton ja joustava päätöksenteko on nopeaa ja työilmapiiri on rento, mutta ammatillinen.
Pienen asiakasryhmän ja vahvan henkilöstömitoituksen. Yksiköiden erittäin vahva henkilöstömitoitus mahdollistaa a