Haemme nopealla aikataululla kahta innokasta ja motivoitunutta ohjaajaa määräaikaisiin tehtäviin Turussa sijaitseviin Puistolan ja Vaalan perheyksiköihin.
Perhekuntoutuskeskus Lauste on uranuurtajan asemassa laitosmuotoisessa perhekuntoutuksessa. Vaalan perheyksikkö perustettiin Turkuun Vaalaan v. 2004.
Perheyksiköissä jokaisella perheellä on oma perhekuntoutus- ja arviointityön tiimi, johon kuuluu perhevalmentajia, ohjaajia, perheterapeutti ja sosiaalityöntekijä sekä tarvittaessa muuta osaamista kuten toimintaterapeutin, psykologin ja psykiatrin osaamista. Ohjaaja tekee töitä kaikkien yksikössä olevien perheiden kanssa. Moniammatillinen työskentely luo edellytykset myös osaamisen kehittymiselle. Perheen kanssa työskentelyn lähtökohtana ovat perheen motivaatio, taidot ja voimavarat. Kuntoutuksen viitekehyksenä meillä on terapeuttinen lähestymistapa, jossa yhdistyy kognitiivinen käyttäytymisterapia, perhe- ja voimavarakeskeisyys, psykoedukaatio, perheterapeuttisuus ja kiintymyssuhdeteoriat. Perheen kuntoutus on aina yksilöllistä ja suunnitelmallista. Toivomme, että uskot asiakkaan osallisuuteen ja toimijuuteen kuntoutuksen vaikuttavana tekijänä. Toimimme systeemisen mallin mukaisesti, jossa kaikkien perheen jäsenten ja koko perheen tarpeet ja vuorovaikutussuhteet huomioidaan työskentelyssä.
Perhekuntoutuksen ohjaajana:
tuet perheiden arkea ja hyvinvointia voimavarakeskeisesti
uskot asiakkaan osallisuuteen ja toimijuuteen kuntoutuksen vaikuttavana tekijänä
osallistut suunnitelmalliseen, tavoitteelliseen ja yksilölliseen työskentelyyn
olet mukana kehittämässä työtämme
Työ on kolmivuorotyötä ja työaika painottuu ilta- ja yövuoroihin sekä viikonlopun päivävuoroihin. Määräaikaiset tehtävät ovat ajalle:
heti / sopimuksen mukaan -15.9.2026
1.7-15.9.2026
Tehtävän palkka määräytyy työkokemuksesi mukaan ja se on 2441,782756,82 € (G21, Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus). Koeaika on puolet määräaikaisuuden kestosta.
Ennen tehtävän vastaanottamista h