Sudenrohkea Siikalatvan kunta Suomen keskipisteessä hakee varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa 3.8.2026.
Siikalatvan kunnassa toimii neljä päiväkotia eri puolilla kuntaa. Työtehtävä sijoittuu alkuvaiheessa Vaarintalon päiväkotiin, mutta vuosittain sijoittuminen ratkaistaan lapsimäärien ja suunnitellun henkilöstörakenteen pohjalta. Työ voi tapahtua myös iltaisin ja viikonloppuisin toiminnan tarpeen mukaan. Siikalatvalla panostetaan varhaiskasvatuksen luotettavuuteen, toimivuuteen ja kehittymiskykyyn. Tule Siikalatvalle kasvattamaan tulevaisuuden ihmeentekijöitä tarjoamalla luovaa ja laadukasta pedagogiikkaa. Huomioimme myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat.
Varhaiskasvatuksen sosionomi vastaa lapsiryhmän hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden toteutumisesta sekä monialaisesta verkostoyhteistyöstä lapsen ja perheen hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Varhaiskasvatuksen sosionomi työskentelee lapsiryhmässä varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan työparina sekä osallistuu moniammatillisen tiimin pedagogiseen työskentelyyn. Varhaiskasvatuksen sosionomi vastaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisestä ja ohjauksesta.
Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, aktiivista työotetta ja joustoja arjen tilanteissa. Toivomme sinulta myönteistä asennetta ja vastuullisuutta sekä varhaiskasvatussuunnitelman mukaista lapsilähtöistä toimintatapaa.
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) §27 mukainen kelpoisuus.
Tehtävässä noudatetaan kuuden(6) kuukauden koeaikaa. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisterinote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksestä.
Siikalatvan kunta on savuton kunta.
Lisätietoja antavat
Eila Arffman p. 044 5118 647 eila.arffman@siikalatva.fi
Jaana Fält p 044 5118 336 jaana.falt@siikalatva.fi
Siikalatvan kunta
Siikalatvan kunta on vireä kunta Pohjois-Pohjanmaalla. Sen si