Erityisluokanopettaja, Kellon koulu

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Perusopetuksen erityisluokanopettajan virka Kellon koulussa.

Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISLUOKANOPETTAJAN virka Kellon koulussa.

Kellon koulu on 860 oppilaan yhtenäiskoulu. Erityisluokanopettajan viran työtehtävä kohdistuu pääasiassa vuosiluokkien 3-9 oppilaiden erityisopetukseen. Etsimme koulullemme erityisopetuksen ammattilaista, joka osaamisellaan ja kehittämishalukkuudellaan sekä -kyvykkyydellään on valmis kehittämään kanssamme koulumme tuen muodoista entistäkin toimivampia.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/5151/2026 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 24.4.2026 klo 15.00 mennessä.

https://www.ouka.fi/kellon-koulu

Lisätietoja antaa rehtori Juha Heikkinen, p. 040 483 7279 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Kellon koulu (1-9)

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehitt

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...