Koulunkäyntiohjaaja

KempeleCompetitive0 applicants

About this role

Kempeleen kunnassa on haettavana kaksi perusopetuksen koulunkäyntiohjaajan osa-aikaista tehtävää toistaiseksi, sijoituspaikka työsuhteen alussa on Ylikylän koulu.

Tehtävään valittavalta edellytämme koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan tutkintoa tai muuta tehtävään soveltuvaa ammatillista koulutusta. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, tiimityötaitoja, kehitysmyönteistä työotetta sekä kokemusta erilaisten oppilaiden ohjaamisesta.

Ylikylän koulu on peruskoulu, jossa opiskelevat 1.-9. luokat. Aktiivisen tiimitoiminnan avulla suuri koulu on saatu toimimaan pienemmissä yksiköissä, joissa jokaisella on oma aktiivinen roolinsa ja turvallinen paikkansa. Hyvinvointi on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria kaikilla tasoilla.

Tutustu koulumme toimintaan Instagramissa @ylikylankoulu_kempele sekä nettisivuillamme https://kempele.fi/perusopetus/koulut/ylikylan-koulu-2/

Ylikylän koulussa kasvaa oppilaita, jotka oppivat tuntemaan omat vahvuutensa ja pystyvät kasvamaan täyteen mittaansa turvallisessa yhteisössä, luottavaisina tulevaisuutensa ja oman polkunsa löytämiseen.

Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Koulunkäyntiohjaajan tehtävä on osa-aikainen 26 h/vko. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti Kuntarekryn kautta 23.4.2026 klo 15.00 mennessä.

https://kempele.fi/tyonhakijan-palvelut/avoimet-tyopaikat/ https://kempele.fi/perusopetus/koulut/ylikylan-koulu-2/

apulaisrehtori Marjo Kangas p. 050-4636 636 ja rehtori Jussi Näykki p. 050-3163 802

Ylikylän koulu

Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Olemme reilun 19 500 asukkaan nuorekas ja ketterä kunta, jossa kaupunki ja maaseutu kohtaavat ihastuttavalla tavalla. Kempele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella 10 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.

Annamme asu

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...