Asiakashankkija Akvatekin Turun tiimiin – paikka sinulle, joka haluat tehdä merkityksellistä työtä reilussa hengessä
Työpaikkakuvaus
Suomen rakennuskanta vanhenee vauhdikkaasti, ja viemäreissä piilevät riskit kasvavat samaa tahtia. Akvatekissa asiakashankkijan työ onkin enemmän kuin myynnin edistämistä: se on rehellistä, avointa ja asiakasta kunnrioittavaa selvitys- ja neuvontatyötä sekä ratkaisujen tarjoamista, joilla ehkäistään isoja vahinkoja ennen kuin ne ehtivät syntyä.
Vastuullista viemärihuoltoa ja rehellistä myyntiä
Me Akvatekilla olemme viemäritöiden todellisia ammattilaisia – yksi alan suurimmista suomalaisista toimijoista. Kuvaamme, huollamme ja sukitamme viemäreitä turvaten vuosittain tuhansien kotien sekä kiinteistöjen käytön ja arvon.
Meidät tunnetaan tinkimättömästä laadusta, sertifioiduista työmenetelmistä ja materiaaleista, pitkistä takuuajoista sekä aidosta vastuullisuudesta niin urakoinnin kuin myyntitapahtumankin suhteen; toimintamme perustuu rehellisyyteen ja asiakkaan kunnioittamiseen – ei koskaan epäeettisiin myyntimenetelmiin tai epärealistisiin tulostavoitteisiin.
Myymme siis palvelua, jonka takana voi ja halutaan seistä.
Merkityksellistä asiantuntijatyötä
Viemäreistä johtuvia vesivahinkoja sattuu vuosittain lähes 10 000, joten tekemistä meillä riittää. Ja sen vuoksi haemme vahvistusta Turun asiakashankinnan tiimiin.
Asiakashankkijana tehtävänäsi on toimia myyntiedustajien tukena Pirkanmaan alueella. Kartoitat omakoti- ja paritalojen viemäreiden tilanteen keskustelemalla asiakkaiden kanssa heidän kotiovellaan ja varaat heille maksuttomia viemärikuvauksia.
Vastineeksi työpanoksestasi tarjoamme
Vakituisen työsuhteen arvostetussa yrityksessä. Olemme luotettava ja vakavarainen työnantaja; maksamme palkat ajallaan, ja pidämme kiinni siitä, mitä lupaamme.
Takuupalkan sekä mahdollisuudet huippuansioihin. Perustekemisellä tienaat 2000 - 4500 euroa kuukaudessa, päivärahat sekä kilometrikorvaukset. Provisiokattoa ei ole, joten monet asiaka