Vakinainen päätoiminen tuntiopettaja

AskolaCompetitive0 applicants

About this role

Vakinainen päätoiminen tuntiopettaja

Askolan kunnan osaaminen - palvelualueella on haettavana vakinainen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä 1.8.2026 alkaen. Opetettavana aineena on tehtävän alkaessa kotitalous.

Askolan koulussa, yläkoulussa on n 230 oppilasta ja n 35 eri tehtävissä toimivaa aikuista, joista opettajia on 26.

Korostamme toiminnassamme vastuullisuutta, yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta, turvallisuutta ja merkityksellisyyttä. Toimintamme on vahvuusperustaista ja ratkaisukeskeistä. Tarjoamme opettajalle työn tueksi koulun ammatillisesti ja hyvällä yhteishengellä toimivan henkilöstön sekä kotitalouden opetukseen työparin.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja. Lisäksi arvostamme aktiivista, osallistavaa ja innostavaa työotetta sekä halua kotitalouden opetuksen ja myös koko koulun toimintakulttuurin kehittämiseen. Ensi lukuvuoden painopistealueita tulevat olemaan oppiminen, hyvinvointi ja turvallisuus.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Tehtävään valitun tulee esittää lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Askolan kunnan sijainti mahdollistaa työssäkäynnin pääkaupunkiseudulta omaa autoa käyttäen.

Virkaa haetaan sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Hakuaika päättyy to 23.4.2026 klo 16. Hakemukseen tulee skannata kelpoisuutta osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Askolan kunta on savuton työnantaja. Lisätietoa kunnasta: www.askola.fi

Lisätietojen antajat:

Rehtori Kaija Impola-Peltomaa puh. 040 710 9167, tai kaija.impola-peltomaa@askola.fi

Työ alkaa: 01.08.2026

Palvelusuhteen tyyppi: vakinainen

Palkka: OVTES:n mukainen

Työn luonne: Kokoaikatyö

Tehtäväalue: Yleisopetus

Rekrytoiva yksikkö: Perusopetus

Työnantaja: Askolan kunta

Kunta: Askola

http://www.askola.fi

Rehtori Kaija Impola-Peltomaa puh. 040 710 9167,

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...