Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

KempeleCompetitive0 applicants

About this role

Kempeleen kunnan varhaiskasvatuksessa on haettavana toistaiseksi voimassa oleva varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä 1.8.2026 alkaen. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alussa Ylikylän päiväkotiin.

Lapsen ja perheen hyvinvointi ja kohtaaminen arjessa on meille tärkeää. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksemme pedagogiikkaa ja laatua. Kehittämisen erityisenä painopisteenä on Leikki. Henkilöstön osaamisen tueksi järjestämme täydennyskoulutusta sekä kehitämme aktiivisesti työhyvinvointia. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja varhaiskasvatuksen pedagogiikan hallintaa. Meille on tärkeää, että jokainen lapsi kohdataan yksilöllisesti.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusehto määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) 28§:n mukaan. Valitun on toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen työsuhteen alkamista sekä hyväksyttävä todistus terveydentilasta. Palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Noudatamme tehtävissä kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkka alkaen 2501,18 €/kk, palkka tarkentuu tehtävän vaativuustekijöiden perusteella. Kempeleen kunnassa on tarjolla työntekijöille henkilöstöetuina mm. ePassi -etuus, edullinen virkistysuimalan vuosikortti ja työsuhdepolkupyöräetu. Lisäksi kunnan työntekijät voivat hyödyntää useiden kempeleläisten yritysten tarjoamia etuja mm. liikuntaan ja muihin palveluihin.

Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti Kuntarekryn kautta 27.4.2026 klo 15:00 mennessä.

http://www.kempele.fi https://kempele.fi/paivahoito-ja-esiopetus/

Lisätietoja tehtävästä antaa Ylikylän päiväkodin johtaja Mervi Suorsa, puh. 040 537 5291.

Varhaiskasvatuspalvelut

Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Olemme reilun 19 500 asukkaan nuorekas ja ketterä kunta, jossa kaupunki ja maaseutu kohtaavat ihastuttavalla tavalla. Kempele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella 10 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.

Annamme asukkaillemme turvallisen ympäristön elää arkea

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...