Määrä- ja kustannuslaskija / Rakennesuunnittelun projekti-insinööri

VantaaCompetitive0 applicants

About this role

Haemme määrä- ja kustannuslaskijaa / rakennesuunnittelun projekti-insinööriä vahvistamaan teollisuuden rakennesuunnittelun osastoamme Vantaalle.

Tehtävässä pääpaino on määrä- ja kustannuslaskennassa asiakkaidemme tarpeiden mukaan, minkä lisäksi työnkuvaasi kuuluu myös monipuolisesti muita rakennesuunnittelun tehtäviä. Meillä pääset osaksi noin 60 hengen osaavaa ja ammattitaitoista asiantuntijatiimiämme. Olemme mukana merkittävissä teollisuushankkeissa sekä Suomessa, että ulkomailla. Tyypillisimmät projektimme ovat metsä-, metalli-, kaivos- ja energiateollisuuden parissa, unohtamatta muita teollisuudenaloja.

Kokeneet rakennesuunnittelijamme suunnittelevat prosessin ympärille rakennukset ja rakenteet laadukkaasti siten, että ne vastaavat prosessin vaatimuksia ja huomioivat jokaisen laitoksen erityispiirteet. Projektityöskentelymme perustuu yhteistyöhön. Uskomme, että hyvä yhteistyö edellyttää luottamusta ja halua tehdä töitä yhteisten tavoitteiden eteen, tämän vuoksi haluamme vaalia työyhteisössämme kunnioittavaa, auttavaa ja toisista välittävää ilmapiiriä.

Pätevyydet

Etsimällämme henkilöllä on:

Vähintään noin 2-5 vuoden työkokemus rakennesuunnittelusta, mielellään teollisuuden kohteista

Kokemusta projektityöskentelystä projektitiimissä

Määrä- ja kustannuslaskennan hallintaa tai vähintäänkin perusteiden tuntemusta

Aitoa halua oppia, ottaa käyttöön ja kehittää määrä- ja kustannuslaskentaohjelmistoamme

Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot

Itsenäinen ja vastuullinen työskentelyote

Sujuva suomen ja englannin kielen osaaminen

Ohjelmisto-osaamista: erityisesti Tekla Structures, AutoCad, Robot Structural Analysis tai muu vastaava mitoitusohjelma sekä Office-ohjelmistot

Eduksi katsotaan, mikäli sinulta löytyy aiempaa tuntemusta Bexel -määrä- ja kustannuslaskentaohjelmistosta.

Yrityksen kuvaus

AFRY on Euroopan johtavia suunnittelu- ja konsultointiyhtiöitä, joka vauhdittaa muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa. Olemme rakennetun ympäristön, teollisuuden- ja energi

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...