Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja, Saunalahden ja Tillinmäen päiväkodit

EspooCompetitive0 applicants

About this role

Etsimme apulaisjohtajaa uuteen johtamiskokonaisuuteen Espoonlahden alueelle Johtamiskokonaisuuden muodostavat 1.8.2026 alkaen Saunalahden ja Tillinmäen päiväkodit.

Molemmissa päiväkodeissa tarjotaan varhaiskasvatuksen lisäksi esiopetusta. Yhteensä päiväkodeissa toimii 13 ryhmää, joista 2 on esiopetusryhmiä. Yksiköt sijaitsevat noin kilometrin säteellä toisistaan pientalovaltaisella alueella. Lähimetsät ovat molempien yksiköiden ahkerassa käytössä. Toiminnassa painottuvat retket ja liikunta.

Yksiköissä henkilökunta on osaavaa ja sitoutunutta. Pedagoginen keskustelu on aktiivista ja se näkyy toiminnan kehittämisessä. Meille tärkeitä asioita ovat avoin ja lämmin kohtaaminen, kehittämismyönteisyys sekä positiivinen pedagogiikka. Kiinnitämme erityistä huomiota henkilökunnan työhyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja toimii varhaiskasvatusyksikön johtajan alaisuudessa. Hän osallistuu johtamiskokonaisuuden toiminnan, pedagogiikan ja talouden suunnittelun, toteutuksen, arvioinnin sekä kehittämisen johtamiseen. Apulaisjohtaja vastaa johtajan tehtävistä johtajan poissa ollessa.

Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja osallistuu johtajan työparina yksikön asiakas-, verkosto- sekä kasvatusyhteistyöhön, lapsen tuen järjestämiseen sekä yhtenäisen kasvun ja oppimisen polun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi apulaisjohtaja vastaa yksikön johtajan työparina johtamiskokonaisuuden turvallisuudesta ja työhyvinvoinnista.

Apulaisjohtajan päätehtävä on osallistua yhdessä esihenkilönsä kanssa johtamiskokonaisuuden henkilöstön osaamisen johtamiseen ja kehittämiseen sekä lähiesihenkilötyöhön. Apulaisjohtajaa ei lasketa varhaiskasvatusasetuksen mukaiseen henkilöstömitoitukseen, mutta työhön voi tarvittaessa kuulua osallistumista kasvatusvastuullisena lapsiryhmien opetus- ja kasvatustyöhön esihenkilön kanssa sovitulla tavalla.

Apulaisjohtajamallia on kokeiltu Espoon Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa syksystä 2023 ja siitä on saatu erittäin myö

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...