Haluatko päästä kehittämään tiedon laadun hallintaa Suomen kolmanneksi suurimmassa luottolaitoksessa, mutta kuitenkin pienessä tiimissä, jossa pääset ottamaan laajasti vastuuta
Sitten sinua saattaisi kiinnostaa ura Kuntarahoituksen tiedonhallinnan asiantuntijana.
Haemme nyt Kuntarahoituksen Teknologiapalveluihin uuteen ja vakituiseen tehtävään tiedon laadun hallinnasta ja tiedonhallinnasta kiinnostunutta asiantuntijaa. Tule osaajaksi suomalaista yhteiskuntaa vastuullisesti rakentavaan luottolaitokseen!
Teknologiapalvelut-toiminto vastaa siitä, että Kuntarahoituksella ja Kuntarahoituksen asiakkailla on tarkoituksenmukaiset järjestelmät ja työkalut käytössään. Lisäksi toiminto vastaa tiedonhallinnasta ja arkkitehtuuritoiminnasta. Teknologiaratkaisujen kehittäminen, elinkaaren hallinta, jatkuvuus ja laatu kuuluvat olennaisesti näiden palveluiden tuottamiseen organisaatiossamme. Data ja tiedonhallinta on yksi strategisista prioriteeteistämme ja panostamme vahvasti osa-alueen kehittämiseen. Nyt on erinomaisen hieno mahdollisuus päästä vaikuttamaan Kuntarahoituksen toimintaan ja sen kehittämiseen.
Roolissasi tulet toimimaan tiedon laadun hallinnan parissa, keskittyen tiedon laadun kontrollien, mittaroinnin ja raportoinnin kehittämiseen yhteistyössä liiketoiminnan kanssa. Ohjaat ja osallistut tiedon laadun kontrollien määrittelyyn sekä varmistat niiden käytännön toteutuskelpoisuuden. Vastaat tiedon laadun mittaroinnista ja seurannasta sekä osallistut säännöllisen tiedon laadun raportoinnin toteuttamiseen.
Osallistut tiedon laadun ongelmien hallintaan ja tuet liiketoimintaa niiden juurisyiden ja vaikutusten ymmärtämisessä sekä ratkaisemisessa. Pääset myös toimimaan tiedon laadun työkalun pääkäyttäjänä tukien muuta organisaatiota sen hyödyntämisessä ja edistäen sen käyttöönottoa.
Tehtävässä toimit osana keskitettyä tiedonhallinta-tiimiä ja olet keskeisessä roolissa Kuntarahoituksen tiedonhallinnan kyvykkyyksien kehittämisessä. Tehtävä sijoittuu vahvasti liiketoiminnan