Tule meille Tuusulaan johtamaan Vaunukankaan ja Nahkelan kouluja!
Haemme Tuusulaan rehtoria johtamaan Vaunukankaan ja Nahkelan kouluja määräajalle 1.8.2026-31.5.2029. Määräaikaisuus liittyy palveluverkkoon ja rakennusprojektiin, jossa kolme koulua yhdistyy Lahelan yhtenäiskouluksi vuonna 2029.
Tuusulassa tehdään työtä yhdessä. Esihenkilösi on opetuspäällikkö ja työtäsi tukee myös hallinnon asiantuntijatiimi sekä Tuusulan rehtoriverkosto. Teet yhteistyötä myös varhaiskasvatusyksikön johtajan kanssa ja vahvistat sekä mahdollistat näin yhtenäistä kasvun ja oppimisen polkua.
Edellytämme valittavalta henkilöltä johtamiskokemusta, muutoskyvykkyyttä sekä muutosjohtamisosaamista. Tehtävään valittava rehtori osallistuu tulevan yhtenäiskoulun projektiryhmään. Lisäksi edellytämme vahvaa opetussuunnitelmaosaamista, henkilöstöjohtamisen erinomaisia taitoja sekä kestävää talousosaamista. Rehtori johtaa yksikkönsä pedagogiikka ja henkilöstönsä osaamista.
Arvostamme verkostotyön kokemusta ja osaamista, hyvinvoinnin johtamisen taitoja ja kykyä sekä halua jakaa osaamista.
Voit tutustua kouluihimme tarkemmin koulujen omilta sivuilta Vaunukankaan koulu - Tuusula ja Nahkelan koulu - Tuusula
Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen ylempi korkeakoulututkinto sekä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus. Lisäksi edellytämme riittävää työkokemusta opettajan tehtävissä, opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukaista opetushallinnon tutkintoa, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuisia yliopiston järjestämiä opetushallinnon opintoja tai muulla tavalla hankittua riittävää opetushallinnon tuntemusta. Kelpoisuutta osoittavat todistusjäljennökset tarkistetaan haastattelun yhteydessä.
Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien tulee esittää nähtäväksi rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä sekä toimitettava hyväksyttävä todistus terveyde