Psykologi (Riihimäen vankila)

RiihimäkiCompetitive0 applicants

About this role

Riihimäen vankilassa on haettavana psykologin virka 1.6.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Työtehtävän kuvaus

Riihimäen vankila on korkean turvallisuustason suljettu laitos, jossa on vankipaikkoja 223. Vangit sijoitetaan vankilaan Asiakasarviointiyksikön päätöksellä. Riihimäen vankilassa on yhteensä kolme psykologin virkaa, joista yksi on nyt haettavana.

Riihimäen vankilan psykologin tehtäviin kuuluvat sekä yksilö- että ryhmämuotoiset interventiot vankiasiakkaiden kanssa, epäsuora asiakastyö sekä asiantuntijarooliin liittyvät tehtävät. Psykologina vastaat itsenäisesti oman työsi suunnittelusta, aikatauluttamisesta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Työ vankiasiakkaiden kanssa painottuu uusimisrikollisuutta vähentävään muutostyöskentelyyn, vankien psyykkisen hyvinvoinnin ja kuntoutumisen tukemiseen sekä vankeuden aiheuttamien psyykkisten haittojen lieventämiseen. Lisäksi ryhmäinterventioita on mahdollisuus kehittää oman osaamisensa ja kiinnostuksensa mukaisesti tai akreditoitujen ohjelmien avulla. Psykologien asiantuntijarooliin liittyvät työnkuvat voivat painottua eri tavoin. Nyt haettavassa virassa keskeisenä painopisteenä on seksuaalirikoksiin tuomittujen rikosten uusimisriskiä pienentävä työ. Vastaat ryhmämuotoisesta Step-ohjelmasta yhteistyössä työryhmän kanssa ja osallistut ryhmän ohjaamiseen, arvioimiseen ja kehittämiseen.

Työajastasi noin 60% kohdistuu seksuaalirikoksiin tuomittujen kanssa työskentelyyn ja noin 20% muihin rikoksiin syyllistyneiden kanssa työskentelyyn yhteistyössä psykologikollegan kanssa ja noin 20% henkilökunnan kuormituksen vähentämiseen asiantuntijaroolista käsin.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Kelpoisuusvaatimuksena psykologin virkaan on oikeus toimia terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitettuna laillistettuna psykologina.

Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen kielitaito ja ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito (

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Psykologi (Riihimäen vankila) at Rikosseuraamuslaitos | EuroTalent AI