Haluaisitko olla varmistamassa, että Yle tarjoaa miljoonille asiakkailleen oikeanlaista sisältöä ja että suomalaisten verorahat käytetään tehokkaasti ja läpinäkyvästi? Kiinnostaisiko sinua hyödyntää uudistuvaa teknologiaa ja vastata muuttuvan mediakentän tuomiin haasteisiin Ylen datakehityksessä? Nyt siihen on poikkeuksellinen tilaisuus!
Etsimme kokenutta ja näkemyksellistä Data Engineeriä liittymään operatiivisen datan tiimiimme muuntamaan sisäisten lähdejärjestelmiemme dataa tuotteiksi ja sitä kautta tiedoksi ja päätöksiksi.
Mitä on luvassa?
Noin kuuden hengen operatiivisen datan tiimimme keskittyy Ylen sisäisten prosessien tuottamaan dataan eli talouden, HR:n, sisältö-, resurssi- ja tuotannonsuunnittelun, sisältökustannusten sekä erilaisten tekijänoikeuksien ja välitysoikeuksien dataan. Työ pitää sisällään sekä datainframme kehitystä ja ylläpitoa että varsinaisten dataputkien ja datatuotteiden kehittämistä. Tiimimme vahvuus on vahvan teknisen osaamisen lisäksi datan sisällöllinen ymmärrys ja siitä haluamme pitää kiinni. Ympäristössämme datan määrä on toistaiseksi maltillinen eikä se sisällä kulutusdataa. Monesta eri lähdejärjestelmästä tulevan datan yhteensovittaminen ja liiketoimintalogiikan monimutkaisuus tarjoavat kuitenkin haastetta ja pitkälle vietyä datan mallintamista.
Tällä hetkellä olemme siirtymässä kohti yhä hajautetumpaa yhteistyömallia, jossa korostuvat datan kontekstualisointi ja tuotteistaminen sekä ihmisen että koneen hyödynnettäväksi. Lisäksi olemme siirtymässä kohti yhä modernimpia ja automatisoituja käytäntöjä ja tarvitsemme kokemustasi ja näkemystäsi tässä muutoksessa.
Työ on vakituinen ja kokoaikainen. Työskentelemme Pasilassa pääsääntöisesti 1-2 päivää viikossa, mutta tarvittaessa olemme valmiita työskentelemään Ylen toimitiloissa useampanakin päivänä. Työkieli on suomi, mutta esimerkiksi järjestelmätoimittajien kanssa käytetään myös englantia.
Mitä odotamme sinulta?
Tekninen osaaminen
Tietovarastointi ja data-alustat:
Usean vuoden