🚧Haussa vastaava työnjohtaja Uuteenkaupunkiin 🚧
Haemme rakennusalan työnjohtajaa vastaamaan työmaan arjen sujuvuudesta ja projektien etenemisestä. Jos sinulla on kyky johtaa kokonaisuuksia, pitää aikataulut hallinnassa ja varmistaa laadukas työnjälki, saatat olla etsimämme henkilö.
Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Toivomme sinulta alan osaamista ja jonkin verran kokemusta työnjohdollisista tehtävistä, mutta etsimme ennen kaikkea motivoitunutta tekijää - sinun ei tarvitse olla vielä valmis konkari. Roolissa on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa osaksi osaavaa ja tukevaa työyhteisöä.
Barona Rakennus hoitaa rekrytoinitiprosessin, mutta sinulla on mahdollisuus myös työllistyä asiakkaan kirjoille!
Yritys toimii monipuolisesti talonrakentamisen parissa ja toteuttaa mm. uudisrakennuksia, linjasaneerauksia sekä muita rakennusalan projekteja ja palveluja. Tällä hetkellä työmaat painottuvat pääasiassa teollisuusrakentamisen kohteisiin. 2000-luvun alussa perustettu yritys on vakiinnuttanut asemansa alalla ja työllistää tällä hetkellä noin 17 omaa ammattilaista
Työtehtävät:
Vastaavana työnjohtajana vastaat työmaan päivittäisestä johtamisesta ja hankkeen sujuvasta etenemisestä. Tehtäviisi kuuluvat muun muassa:työmaan kokonaisuuden johtaminen vastaavana työnjohtajana
työturvallisuuden varmistaminen ja työmaan laadun seuranta
aliurakoitsijoiden sekä oman henkilöstön ohjaus
tiivis yhteistyö projektipäällikön ja muiden sidosryhmien kanssa
työmaan suunnittelu, aikataulujen laatiminen ja seuranta
Odotamme sinulta: rakennusalan koulutusta (esim. rakennusmestari tai rakennusinsinööri)
vähintään kahden-kolmen vuoden kokemusta työnjohto tehtävistä
kokemus elementtirakentamisen työnjohdosta katsotaan eduksi
hyviä organisointi- ja johtamistaitoja
tuntemusta rakennusalan viranomaisvaatimuksista sekä työturvallisuudesta
sujuvaa suomen kielen taitoa
Tarjoamme:
työn vakavaraisessa ja kehittyvässä yrityksessä
mahdollisuuden siirtyä suoraan asiakkaamme palvelukseen
m