Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Oulun yliopiston harjoittelukoulu
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa.
Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäksi olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta.
Etsimme nyt Oulun normaalikoululle
Lehtoria, erityisluokanopettajaa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen. Työsuhteen alussa sijoituspaikkana on Linnanmaa 1-6 -yksikkö.
Työtehtävät
Tehtävänäsi on opettaa ja ohjata oppilaita opetussuunnitelman mukaisesti. Erityis- ja luokanopettajaopiskelijoiden harjoitteluiden ohjaus sisältyy luonnollisena osana rooliisi. Työhön kuuluu moniammatillinen yhteistyö sekä tiivis yhteydenpito koteihin ja muihin sidosryhmiin. Lisäksi tehtäviisi kuuluu oman ammatillisen osaamisen kehittäminen sekä aktiivinen yhteistyö eri sidosryhmien ja verkostojen kanssa. Osana tehtävää voi olla myös pienryhmien tai erityisluokkien opetus.
Mitä tarjoamme?
Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta t