Pakettiautonkuljettaja sähköpotkulautojen keräilyyn Rovaniemelle

RovaniemiCompetitive0 applicants

About this role

Pakettiautonkuljettajana tehtävänäsi on sähköpotkulautojen keräily, sekä erilaiset varastotehtävät. Vaikka työtä tehdäänkin itsenäisesti, tarvitaan työssä myös tiimipelaajan taitoja ja kykyä ottaa työkaverit huomioon. Työpäivät sijoittuvat arkeen ja viikonlopulle. Vuoroja tehdään kolmessa vuorossa kellon ympäri. Sinulla on myös mahdollisuus tehdä pelkkää yövuoroa.

Toivomme hakijalta iloista asennetta työhön ja sitoutumista tehtävien hoitoon yhdessä sovitulla tavalla. Hyvä asenne, joustavuus ja halu kehittyä antavat loistavat lähtökohdat työssä onnistumiselle. Työssä tarvitaan kykyä toimia itsenäisesti, reipasta asennetta, B-luokan ajokorttia sekä ajoneuvon käsittelytaitoja. Työ on ajoittain fyysistä, joten ethän pistä sitä pahaksesi.

Arvoihimme kuuluu ratkaisukeskeisyys ja oikeanlainen asenne työtä kohtaan. Meille oikeanlainen asenne merkitsee sitä, että jokainen tekee aidosti parhaansa. Tuoreena työympäristönä toivomme työntekijöiltämme siis vastuuntuntoa: ymmärrystä omien työtehtävien hyvin hoitamisen merkityksestä koko työyhteisöön. Jokaisen tiimimme jäsenen onnistuminen kasvattaa koko työyhteisömme onnistumista, kasvua ja hyvää fiilistä.

Työsuhteesi alussa saat kattavan perehdytyksen ja koko työsuhteesi ajan sinulla on oman esihenkilösi tuki.

Vapaamuotoiset hakemukset + CV osoitteeseen rekry@joescooter.fi

Mainitsethan hakemuksessasi mistä kaupungista haet työtä.

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Pakettiautonkuljettaja sähköpotkulautojen keräilyyn Rovaniemelle at Saloonius Oy | EuroTalent AI