Etsimme kahta kirjanpitäjää auktorisoituun tilitoimistoon! Työtä voi tehdä etänä tai Helsingin toimistolta (Annankatu 8) käsin. Työaika on sovittavissa ja joustava. Tarjoamme mielellämme täyden työajan, mutta lyhyempi työaika on sovittaessa mahdollinen. Työt alkavat lähtökohtaisesti 11.5.-.1.7. tai sovittaessa myöhemmin.
Emme etsi korvaajaa lähtevälle työntekijälle, jonka päälle kaatuu kymmenien asiakkaiden työt ja tilinpäätökset, vaan henkilöä työskentelemään uusien asiakkuuksien kanssa. Meille tulee useita uusia asiakkuuksia viikoittain ja tarvitsemme osaavia henkilöitä ottamaan koppia heidän kirjanpidostaan.
Hae nopeasti! Sopiva henkilö voidaan valita jo ennen hakuajan umpeutumista.
Taloushallinnon asiantuntijan rooliin sisältyy laajasti erilaisia tehtäviä. Toivomme myös, että kykenet kirjanpidon lisäksi konsultoimaan asiakkaitamme taloushallinnon ja verotuksen teemoissa. Erityisesti odotamme sinulta kykyä neuvoa asiakasta arvonlisäverotuksen ja yhteisön tuloverotuksen teemoissa.
Etsimme rooliin lähtökohtaisesti hieman kokeneempaa taloushallinnon ammattilaista. Odotamme hakijalta koulutuksesta riippuen vähintään 1-5 vuoden työkokemusta. Eduksi tosiaan katsotaan, mikäli sinulla on alalle soveltuva koulutus (esim. KTM, KTK tai tradenomi). Hakijalta odotetaan tilinpäätösosaamista sekä kykyä neuvoa asiakastamme osakeyhtiön verotuksessa.
Erityiseksi eduksi katsotaan KLT- tai PHT-tutkinto.
Hakijalta vaaditaan vähintään:
1-4 vuoden työkokemus kirjanpidon tehtävissä
Kyky tuottaa itsenäisesti osakeyhtiön tilinpäätös
Laaja tuntemus arvonlisäverotuksen ja yhteisön tuloverotuksen yleisimmistä kysymyksistä.
Hakijan vahvuuksiksi katsotaan:
Laaja alan työkokemus erilaisissa tehtävissä ja rooleissa
Laajempi kokemus palkanlaskennasta
Alan koulutus, esim. KTM tai Tradenomi
Työkokokemus ALV-erikoiskysymysten parissa
KLT- tai PHT-tutkinto
Kokemus Fennoan, Netvisorin tai NoCFO käyttämisestä
Kokemus yrittäjyydestä
Kokemus sijoitustoiminnan käsittelystä kirjanpidossa