Miltä kuulostaisi työskentely Suomen kolmanneksi suurimman luottolaitoksen ulkoisen laskennan parissa, mutta kuitenkin pienessä tiimissä, jossa pääset ottamaan laajasti vastuuta? Sitten sinua saattaisi kiinnostaa ura Kuntarahoituksen Senior Financial Controllerina.
Haemme nyt taloustoimintoomme analyyttistä, ratkaisukeskeistä ja kehittämisestä innostuvaa Senior Financial Controlleria kokoaikaiseen, vakituiseen työsuhteeseen.
Senior Financial Controllerin tehtävässä osallistut laskennan periaatteiden, standardien ja prosessien toteuttamiseen sekä niiden kehittämiseen keskittyen erityisesti asiakkaillemme tarjottaviin rahoitustuotteisiin. Vastaat yhdessä työparisi kanssa rahoitustuotteisiin liittyvästä kirjanpidosta, suojauslaskennan tehtävistä sekä odotettavissa olevien luottotappioiden kirjanpidollisesta käsittelystä. Senior Financial Controllerina työskentelet myös kuukausi- ja vuositilinpäätösten sekä taloudellisen raportoinnin parissa omalla vastuualueellasi.
Kuntarahoitus on yksi Suomen suurimmista luottolaitoksista ja ollut vuodesta 2016 lähtien EKP:n suorassa valvonnassa, mikä asettaa taloudellisen raportoinnin laadulle ja sisällölle korkeat vaatimukset. Panostamme vahvasti toimintamme ja palveluidemme kehittämiseen ja meillä on tälläkin hetkellä käynnissä järjestelmäprojekteja, joihin pääset osallistumaan ulkoisen laskennan asiantuntijana. Projekteissa tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi määrittelyä, testausta, käyttäjien kouluttamista sekä migraation suunnittelua ja toteuttamista. Voit toimia myös tietyn osa-alueen vetäjänä ja vastata tämän alueen työn etenemisen koordinoinnista sekä sidosryhmäyhteistyöstä. Jatkuva kehittäminen ja järjestelmien entistä tehokkaampi hyödyntäminen ovatkin keskeinen osa rooliasi.
Työskentelet tehtävässä ulkoisen laskennan yksikössä, joka vastaa Kuntarahoitus-konsernin ulkoisesta laskennasta ja tilinpäätöksestä sekä taloudellisen sääntelyn seurannasta. Oman tiimisi kollegoiden lisäksi teet monipuolisesti yhteistyötä Kuntarahoi