Varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuus / Punahilkan päiväkoti

VaasaCompetitive0 applicants

About this role

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 3.8.2026-31.7.2027 Punahilkan päiväkotiin.

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 3.8.2026-31.7.2027 Punahilkan päiväkotiin.

Etsimme joukkoomme innostunutta, myönteisesti ajattelevaa, kannustavaa ja sitoutunutta ammattilaista. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmän laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnittelusta ja pedagogisesta toteutuksesta sekä sen arvioinnoista ja kehittämisestä. Tämä tehtävä sijoittuu päiväkodin päiväryhmään.

Punahilkan päiväkoti on Vaasassa Korkeamäellä sijaitseva moderni ja monipuolinen päiväkoti. Päiväkodissa toimii 12 lapsiryhmää, joista 9 on suomenkielistä ja 3 ruotsinkielistä ryhmää. Päiväkodissa toimii kaupungin vuorohoito molemmilla kielillä. Arkisin avoinna olevia varhaiskasvatusryhmiä on 7, joista kaksi on ensi toimintakaudella esiopetusryhmiä. Pidemmät aukioloajat ja ympärivuorokautinen vuorohoito järjestetään viidessä eri vuorohoitoryhmässä.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 26 § (75 § siirtymäsäännös) mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään.

Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.

Edellytämme

vahvaa pedagogista työotetta

aktiivista työskentelyotetta

hyviä vuorovaikutustaitoja työyhteisön, lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi

joustavuutta toimia arjen muuttuvissa tilanteissa

hyvät digitaaliset taidot

Arvostamme

varhaiskasvatuksen tuntemusta

vahvaa yhteistyöosaamista

oma-aloitteista, lapsilähtöistä ja kehittävää työotetta

Tarjoamme

työn, jossa voit käyttää erilaista osaamistasi ja hyödyntää taitojasi kaikkien parhaaksi ja iloksi

työyhteisön, joka on digitaalisesti kehitysmyönteinen

monipuoliset täydennyskoulutus mahdollisuudet

Lisäksi tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.

Palkka tässä tehtävässä on 2893,58 € / kk.

Palkka määräytyy OVTES:n tasopalkkajärjestelmän mukaisesti.

Koeai

Responsibilities

  • vahvaa pedagogista työotetta
  • aktiivista työskentelyotetta
  • hyviä vuorovaikutustaitoja työyhteisön, lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi
  • joustavuutta toimia arjen muuttuvissa tilanteissa
  • hyvät digitaaliset taidot
  • varhaiskasvatuksen tuntemusta

Requirements

  • vahvaa yhteistyöosaamista
  • oma-aloitteista, lapsilähtöistä ja kehittävää työotetta
  • työn, jossa voit käyttää erilaista osaamistasi ja hyödyntää taitojasi kaikkien parhaaksi ja iloksi
  • työyhteisön, joka on digitaalisesti kehitysmyönteinen
  • monipuoliset täydennyskoulutus mahdollisuudet

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...