Haemme nyt Istekille
RYHMÄPÄÄLLIKKÖÄ
kiinteistöjen turvallisuuden, henkilöturvan ja AV-ratkaisujen kokonaispalveluihin.
Ryhmäpäällikkönä vastaat asiantuntijaryhmäsi johtamisesta, riittävästä resursoinnista sekä osaamisen tehokkaasta hyödyntämisestä projekteissa ja tuotannon tehtävissä. Kannat vastuun ryhmäsi tuloksesta ja asiakastyytyväisyydestä sekä varmistat, että sekä oma ryhmäsi että kumppani- ja alihankintaverkosto toimivat yhteisten tavoitteiden mukaisesti.
Toimit tiiviissä yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien sekä asiakkaiden kanssa. Lisäksi osallistut palvelualueen ohjausryhmätyöskentelyyn ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Raportoit esihenkilöllesi, liiketoimintapäällikölle, tavoitteiden toteutumisesta sekä toiminnan ja talouden keskeisistä tunnusluvuista.
Työssä menestyäksesi tarvitset:
Vahvaa kokemusta esihenkilötyöstä
Aiempaa kokemusta teknisestä ja ICT-järjestelmäpuolen tekemisestä
Johtamis- ja päätöksentekokykyä
Vahvoja ja ihmisläheisiä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja
Tavoitehakuisuutta ja aktiivista otetta tarttua haasteisiin
Halua kehittää toimintaa sekä innostaa ja valmentaa henkilöstöä onnistumaan ja kasvattamaan osaamistaan
Asiakas- ja liiketoimintalähtöistä näkemystä työtä kohtaan
Dokumentointitaitoja
Lisätiedot:
Aloitus: Sopimuksen mukaan
Kesto: Vakituinen työsuhde
Sijainti: Työssä on mahdollisuus satunnaiseen etätyöhön, mutta työ vaatii läsnäoloa Kuopiossa. Tiimi työskentelee pääsääntöisesti Pohjois-Savon alueella.
Tehtävään valittavalle henkilölle suoritetaan perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetestaus.
Palkkaus:
Tehtävän palkkahaitari on 3300 - 4400 €/kk, lopullinen palkka määritellään valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan. Kuulut meillä KT:n yrityssektorin työehtosopimusta piiriin, mikä tuo mukanaan julkisen alan parhaat työsuhde-edut, kuten:
Lyhyemmän säännöllisen työajan (36,25 h/vko) - enemmän aikaa palautumiselle ja arjen tasapainolle
Reilut lomaoikeudet - vuosilomia kertyy en