Limingan kunnan ruoka-, puhtaus- ja kiinteistöpalvelut -liikelaitoksessa on haettavana kiinteistöpäällikön virka.
Kiinteistöpäällikkönä vastaat kunnan omistamien kiinteistöjen ylläpidosta, korjauksista ja kehittämisestä omistajaohjauksen mukaisesti. Tehtäviisi kuuluu kiinteistökokonaisuuden koordinointi ja valvonta sekä pitkäjänteinen suunnittelu ja korjaustarpeiden ennakointi. Toimit myös sisäilma-asiantuntijana sisäilmatyöryhmässä. Työpäiväsi koostuvat muun muassa: hankintojen valmistelusta, esihenkilötyöstä, sisäisten asiakkaiden tapaamisista ja kohdekäynneistä, kiinteistöjen kehittämiseen liittyvästä yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa.
Odotamme sinulta
soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kiinteistöalan tuntemusta
tehtävään soveltuvaa työkokemusta
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Arvostamme lisäksi
hankinta- ja sopimushallinnan osaamista
kehitysmyönteisyyttä ja ennakkoluulotonta asennetta
sisäilma-asioiden tuntemusta.
Tarjoamme sinulle
vastuullisen ja arvostetun tehtävän Suomen kekseliäimmässä kunnassa
ammattitaitoisen ja kannustavan työyhteisön
mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi
laajat henkilöstöedut kuten: kattavat työterveyspalvelut, Smartum-edun (liikunta-, kulttuuri- tai hyvinvointipalvelut), henkilöstön liikuntavuorot.
Palvelussuhteen ehdot
Virkasuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaisesti. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Valitun henkilön tulee ennen tehtävän vastaanottamista toimittaa: hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta
Uuden kiinteistöpäällikön toivotaan aloittavan virassaan toukokuussa 2026.
Hakuohjeet
Jätä hakemuksesi ansioluetteloineen kuntarekry.fi -palvelussa 22.4.2026 klo 12.00 mennessä.
Haastattelut järjestetään Limingassa Lakeustalolla 29.4.2026.
Linkki
http://www.liminka.fi
Yhteysti