Vanajan ja Ojoisten vankilassa, Vanajan toimipaikassa, on haettavana vartijan virka 1.6.2026. alkaen tai sopimuksen mukaan
Työtehtävän kuvaus
Vanajan ja Ojoisten vankila on avolaitos, jolla on kaksi toimipaikkaa. Vanajan toimipaikka naisvangeille ja Ojoisten toimipaikka on miesvangeille. Vanajan toimipaikassa on 57 paikkaa naisvangeille ja joista 10 paikkaa on vankilan perheosastolla. Huolehdimme osaltamme yhteiskunnan turvallisuudesta toteuttamalla vankeusrangaistusten täytäntöönpanotehtävää sekä ehkäisemällä uusintarikollisuutta ja syrjäytymiskehitystä.
Vartijana työtehtäviisi kuuluu arjen sujumisesta huolehtiminen vankilassa, erilaisten lupaprosessien selvitys- ja esittelytehtävät. Huolehdit vankilassa turvallisuudesta, valvonnasta ja sääntöjen noudattamisesta. Valvontatyön lisäksi olet vangitun elämässä päivittäistukena ja ohjaat suunnitelmallisesti kohti rikoksetonta elämää. Vartijana työskentelet vangin vastuuvirkamiehenä ja erityishenkilöstön työparina vangin rangaistusajan suunnitelman edistämiseksi. Vartijan tehtävässä sinulla on suuri rooli erilaisten lupaprosessien esittelijänä. Tehtävässäsi korostuu aktiivinen vuorovaikutus vankien kanssa. Lisäksi tehtäviisi kuuluu päihdevalvontaa sekä kuljetus- ja valvontatehtäviä vankilassa ja vankilan ulkopuolella.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena vartijan virkaan on rikosseuraamusalan ammatillinen tutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta (290/2022).
Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen kielitaito (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003,
Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022). Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).