Asiantuntija

JärvenpääCompetitive0 applicants

About this role

Haemme asiantuntijaa Pelituki-toimintaan Etelä-Savon alueelle.

Pelituen päämäärä on pelihaittojen ja liiallisen internetin käytön ehkäisyn ja hoidon kehittäminen.

Toimintaa tehdään yhteistyössä Sovatek-säätiön ja Kuopion kriisikeskuksen kanssa jo vuodesta 2008. Pelituki toimii valtakunnallisesti, mutta Kirkkopalvelujen työ suuntautuu Etelä-Savon alueelle. Tarjoamme työpisteen Mikkelistä. Käytössämme on etätyömahdollisuus sekä liukuva työaika. Työ edellyttää matkustusvalmiutta.

Työn kohdentuu lasten, nuorten ja perheiden kohtaavaan työhön Etelä-Savossa. Työ pitää sisällään mm. vanhempainiltoja ja infot vanhempien ryhmille, työpajoja oppilaille ja opiskelijoille (peruskoulut ja 2.aste) ja tapahtumat, joissa kohdataan lapsia, nuoria ja vanhempia (esim. oppilaitosten hyvinvointitapahtumat). Lisäksi työ pitää sisällään alueellinen verkostotyö Etelä-Savossa ja viestinnällisiä tehtäviä.

Arvostamme korkeakoulututkintoa. Työ edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, yhteistyötaitoja, hyviä verkkoviestinnän taitoja sekä kykyä tuottaa kirjallista materiaalia. Eduksi katsotaan pelaamiseen ja internetin käyttöön liittyvän problematiikan tuntemus ja kokemus riippuvuustyöstä.

Tarjoamme näköalapaikan verkostomaiseen työskentelyyn, asiantuntijaorganisaation ja -tiimin tuen sekä kannustavan työyhteisön.

Työsuhteen ehdot määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Palkkaus G27. Tehtävä on määräaikainen kokoaikainen 31.12.2026 asti. Noudatamme työsuhteen alussa 3 kuukauden koeaikaa. Työn aloitus sopimuksen mukaan.

Toimintaamme rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) kohdennetulla avustuksella.

Kiinnostuitko? Laita hakemuksesi meille heti tänään tai viimeistään 30.4.2026. Olethan ajoissa liikkeellä, sillä haastattelemme ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa mielellään kehittämisyksikön johtaja Mari Tuomainen puhelimitse 20.4. klo 1213 sekä 28.4. klo 1415 p. 040 822 2780 tai sähköpostits

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

Asiantuntija at Kirkkopalvelut | EuroTalent AI