Meistä
Suomen Pintapalvelun tarina alkoi huhtikuun lopulla 2022, kun lähdimme ensimmäistä kertaa myymään kattojen pesuja ja pinnoituksia. Omia välineitä tai työkaluja ei ollut, mutta intoa sitäkin enemmän. Sovimme, että hankimme välineet vasta ensimmäisten kauppojen synnyttyä.
Ensimmäiset viikot olivat täynnä opettelua, epävarmuutta ja innostusta. Jokainen kauppa oli meille suuri voitto – ei niinkään taloudellisesti, vaan todisteena siitä, että tekemisellämme oli arvoa. Emme vielä silloin tienneet, mihin tämä matka johtaisi.
Vuosien mittaan olemme kasvaneet ja kehittyneet paljon. Se, mikä alkoi pienimuotoisena projektina ilman työkaluja, on kasvanut ammattimaiseksi yritykseksi, joka palvelee asiakkaitaan laadukkaasti ja luotettavasti. Yhteiset kokemukset ja haasteet ovat hitsanneet meidät yhteen.
Alusta asti tavoitteemme on ollut tehdä asiat paremmin. Olemme sitoutuneet huolellisuuteen, laadukkaisiin materiaaleihin ja siihen, että jokainen projekti toteutetaan asiakkaan toiveita kunnioittaen. Ymmärrämme, että asiakkaidemme kodit ja kiinteistöt ovat heille tärkeitä ja arvokkaita, ja siksi pidämme kiinni siitä, mitä lupaamme. Samalla arvostuksella kohtelemme myös tiimiläisiämme.
Roolit
Etsimme motivoituneita ja energisiä ajanvaraajia sekä myyntiedustajia liittymään kasvavaan kenttämyyntitiimiimme Uudellemaalle, Päijät-Hämeeseen, Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen.
Työssäsi liikut asuinalueilla, tapaat kodinomistajia, kartoitat heidän tarpeitaan ja kerrot Suomen Pintapalvelu Oy:n ratkaisuista.
Ajanvaraajana työtehtäväsi pähkinänkuoressa:
Liidigenerointi: liikut tiimin kanssa asuinalueilla ja keskustelet kodinomistajien kanssa
Ajanvarausten tekeminen: kartoitat asiakkaan tarpeet ja sovit jatkotapaamisen myyjälle
Suomen Pintapalvelun edustaminen: olet asiakkaan ensimmäinen kontakti – ja myyntiketjun tärkein lenkki
Myyntiedustajana:
Saat valmiiksi sovittuja tapaamisia ja lämpimiä liidejä, mutta parhaat myyjämme hankkivat aktiivisesti myös omia liidejä
Käyt kesku