Pohjolan Liikenne / VR, Helsinki
Pohjolan Liikenne on osa VR:n kaupunkiliikenne -organisaatiota Suomessa. Linja-autoliikenteessä työskentelee noin 1 300 joukkoliikenteen ammattilaista eri puolilla Suomea kaupunkiliikenteen parissa. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä.
Haluatko työskennellä ainutlaatuisessa, kansainvälisessä ja monikulttuurisessa työympäristössä? Työyhteisössämme puhutaan kymmeniä eri kieliä äidinkielenä. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä ja mahdollistamaan ympäristöystävällisemmän tavan liikkua - ja liikuttaa.
Roolisi Pohjolan Liikenteellä
Liikennepäällikkönä vastaat siitä, että tuottamamme liikennepalvelut Suomessa täyttävät niille asetetut toiminnalliset, turvalliset ja laadulliset tavoitteet. Sinulla on keskeinen rooli liikennepalveluiden sujuvuuden, turvallisuuden ja liiketoiminnan tuloksen varmistamisessa.
Johdat liikenteenohjaajatiimiä keskitetystä liikenteenohjauskeskuksesta käsin vastaten kaluston, resurssien ja liikenteen operatiivisesta ohjauksesta valtakunnallisesti 24/7-ympäristössä. Myös liikennepäälliköt työskentelevät lähtökohtaisesti kahdessa vuorossa sekä osittain viikonloppuisin. Liikenteenohjauskeskus toimii Pohjolan Liikenteen pääkonttorilla Helsingin Pasilassa.
Tehtäväsi pähkinänkuoressa
Vastaat päivittäisen operatiivisen toiminnan sujuvuudesta ja taloudellisesta tuloksesta
Johdat ja toimit työvuorossasi osana Suomen keskitettyä liikenteenohjauskeskusta tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa
Valmennat ja kehität liikenteenohjaajia kalusto- ja kuljettajakohtaisessa suorituksen johtamisessa
Vastaat henkilöstö-, kalusto-, laite- ja muiden resurssien tarkoituksenmukaisesta ja kustannustehokkaasta käytöstä
Seuraat ja valvot aktiivisesti liiketoiminnan ja liikenteenohjauksen tietojärjestelmiä sekä puutut häiriöihin
Johdat liikenteenohjauskeskuksen toimintaa häiriötilanteissa, koordinoit toimenpiteet ja vastaat häiriötilanteisiin varautumisesta
Huolehdit työturvallisuudesta sekä yl