🧡 Millainen on sinun unelmien työpaikkasi?
Meille Pihlajalinnassa se tarkoittaa paikkaa, jossa ihminen tulee ensin; paikkaa, johon on mukava tulla ja missä sinun tarpeitasi kuunnellaan. Me pihlajalinnalaiset tarjoamme ihmisen kokoista huolenpitoa kaikkialla Pihlajalinnassa. Toimintamme nojaa Pihlis-periaatteisiin: rakennan luottamusta, onnistun yhdessä ja pidän huolta. Olemme sitoutuneet edistämään työyhteisöissämme monimuotoisuutta, osallisuutta sekä yhdenvertaisuutta.
Työpaikkana olemme kokoamme pienemmän tuntuinen - ihmisen kokoinen.
✨ Lähihoitajana Matinkartanossa olet mukana luomassa asukkaiden näköistä arkea. Ikipihlaja Matinkartanossa olemme erikoistuneet ikääntyneiden mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Asukaslähtöisessä toiminnassamme huokuu ihmisläheisyys ja yksilöllisyyden kunnioittaminen. Työ lähihoitajana on itsenäistä hoivatyötä, mutta saat vahvan tuen työllesi muilta kollegoilta. Meillä työskentelee moniammatillinen auttavainen ja positiivinen tiimi - sinä olisit yksi heistä. Huolehdit asukkaiden kokonaisvaltaisesta hoidosta, osallistut perushoitoon, ulkoiluun, lääkehoidon toteuttamiseen ja hoitotyön dokumentointiin sekä teet yhteistyötä myös läheisten kanssa, jotta asukkaiden arjesta muodostuu mielekäs ja turvallinen. Lähihoitajana työvuorosi tulevat olemaan kolmessa vuorossa. Työsuhde on toistaisesti voimassa oleva. Toivomme, että voisit aloittaa uudessa tehtävässä jo toukokuun alussa.
🧡 Sinä olet meille tärkeäHuolehdimme terveydestäsi tarjoamalla kokonaisvaltaisen työterveyden, johon sisältyy myös Mielen Pihlajalinnan palvelut
Huolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Pihlajalinnalaiset saavat myös henkilöstöetuna osallistua työnantajan tukemana lukuisiin liikuntatapahtumiin ja kuntoilla edullisempaan hintaan Forever-liikuntakeskuksissa (tarjolla myös etäliikuntamahdollisuuksia)
Huolehdimme osaamisestasi tarjoamalla kouluttautumismahdollisuuksia, jatkuvasti käy