Kansainvälisessä MET-FINGER-tutkimuksessa tavoitteena on elintapaohjelman avulla ennaltaehkäistä iäkkäiden kognition ja toimintakyvyn heikentymistä. Haemme fysioterapeuttia tekemään toimintakykymittauksia tutkimukseen osallistuville.
Työtehtävän kuvaus
MET-FINGER tutkimus toteutetaan kolmessa maassa: Suomessa, Ruotsissa ja UK:ssa. Suomessa tutkimuksessa on mukana 200 ikääntynyttä henkilöä, jotka on satunnaistettu kahteen ryhmään: intensiivistä elintapaohjausta saaviin sekä verrokkeihin. Interventio kestää kaksi vuotta. Osalla tutkittavista elintapaintervention lisäksi annetaan Metformiini-lääkitys.
Haemme fysioterapeuttia määräaikaiseen tuntityösuhteeseen tekemään toimintakykymittauksia tutkimukseen osallistuville. Toimintakykymittauksiin sisältyy SPPB-testi (tasapainotesti, tuolista ylösnousu, 4 m kävelynopeus), puristusvoimamittaus, 10 metrin kävelynopeus ja kaksoistehtäväharjoite (dual task). Tutkittaville tehdään myös kuulomittauksia. Lisäksi työhön kuuluu muita tutkimusaineiston keräämiseen ja käsittelyyn liittyviä tehtäviä.
Fysioterapeutin työ on tuntityö ja tuntimäärä vaihtelee tutkimuksen tarpeiden mukaan. Enimmillään työtä voi olla noin 90 tuntia kuukaudessa, ja ajoittain työtä ei ole lainkaan. Työn aikataulutukseen voi itse jonkin verran vaikuttaa. Työ toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimipisteessä Helsingissä (Mannerheimintie 166).
Kuka olemme työnantajana? Tutustu tarinaamme.
THL:läisiä yhdistävät työn merkitys ja arvot.
https://www.youtube.com/watch?v=7wDY1fCtiu0
https://thl.fi/fi/thl/tyonhakijalle
Hakijalta odotamme
Hakijalta odotetaan fysioterapeutin pätevyyttä tai loppuvaiheen fysioterapeutin opintoja. Toivomme hyviä vuorovaikutustaitoja ja vastuullista ja itsenäistä työotetta. Aiempi työkokemus toimintakykytestausten tekemisestä katsotaan eduksi hakijalle. Tutkimukseen osallistuvat ovat iäkkäitä ja siksi kokemus ikääntyneiden kanssa toimimisesta on eduksi. Tehtävän hoitamisessa tarvitaan sujuvaa suomen ja hyvää engl