Haemme Pelastusopistolle onnettomuuksien ehkäisyn opettajaa 1.8.2026 alkaen. Haluatko tulla kehittymään pelastusalan koulutuksen huippuosaajaksi monipuoliselle onnettomuuksien ehkäisyn kentälle?
Työtehtävän kuvaus
Opettaja osallistuu ensisijaisesti onnettomuuksien ehkäisyn opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen tutkintoon johtavassa koulutuksessa, täydennyskoulutuksessa ja muussa Pelastusopiston tarjoamassa koulutuksessa. Tehtävään voi liittyä opetusta tai muuta Pelastusopiston tehtävänalaan kuuluvaa työtä myös muilla vastuualueilla. Opettaja on aktiivisesti mukana Pelastusopiston opetuksen kehittämisessä ja alan yhteistyöverkostoissa. Opetuksen lisäksi opettaja osallistuu opinnäytetöiden ja kehittämishankkeiden ohjaukseen. Tehtävän lopullinen sisältö määräytyy osaltaan myös virkaan valittavan osaamisen mukaisesti. Opettajan työ Pelastusopistossa on monipuolista, lukujärjestysten ulkopuolella työajaltaan joustavaa ja hyvässä tiimissä yhteistyö sujuu ammattitaitoisten ja toisiaan tukevien kollegojen kesken.
Pelastusopistossa pääset työskentelemään modernissa ja turvallisessa työympäristössä haastavassa ja mielenkiintoisessa opetustehtävässä. Tarjoamme lisäksi näköalapaikan koko pelastusalan koulutuksen valtakunnalliseen kehittämiseen, hyvät mahdollisuudet kehittää omaa ammattitaitoa sekä kattavan perehdytyksen tehtävään. Pelastusopisto tarjoaa henkilöstölleen monipuolisia etuja sekä kattavaa työhyvinvoinnin tukea. Toimimme Pelastusopiston arvojen mukaan, jotka ovat inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti - yhteistyössä.
http://www.pelastusopisto.fi/
Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset
Tehtävään soveltuva tutkinto ja perehtyneisyys asianomaiseen tehtäväalaan.
Suomenkielistä opetusta antavan opettajan kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (Valtioneuvoston asetus Pelastusopistosta 658/2006, 4 •).
Hakijalta odotamme
Hakijalta edellytämme tehtävään soveltuvaa tutkintoa (esim