Päätoimisen tuntiopettajan sijaisuus (biologia, maantieto, terveystieto), Pielisjoen koulu ajalla 10.8.2026-5.6.2027
Oletko sinä se motivoitunut joukkuepelaaja, jonka haluamme osaavaan ja yhteiseen hiileen puhaltavaan joukkoomme Pielisjoen koululle?
Pielisjoen koulu on Joensuun keskustan vieressä, Pielisjoen varrella sijaitseva noin 600 oppilaan yläkoulu. Koulussamme on LUMA-painotus (erikoisluokat) ja vahva perinne yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen.
Koulullamme opiskelee myös maahanmuuttajien valmistavan opetuksen ryhmiä, joista valmistavan opetuksen päättyessä siirrytään opiskelemaan Pielisjoen koulun perusopetuksen ryhmiin.
Pielisjoen koululla on käytössä Lapset puheeksi -menetelmä.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetuksen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) mukaisesti. Kelpoisuus tulee olla saavutettuna ennen hakuajan päättymistä.
Tehtävän kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (KelpoA 986/1998) mukaisesti.
Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä:
1. vahvaa pedagogista osaamista ja valmiuksia yläkouluikäisten kanssa toimimiseen,
2. hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä esim. tiimityöhön sekä moniammatilliseen yhteistyöhön ja aitoon vuorovaikutukseen sekä oppilaiden että henkilökunnan kanssa sekä
3. monipuolisia tieto- ja viestintäteknologian taitoja sekä tvt:n käyttöä luontevana osana opetusta
Lisäksi katsomme eduksi:
4. kokemuksen luokanohjaajan tehtävästä (tehtävään kuuluu luokanohjaajan tehtävä),
5. kokemuksen, motivaation ja valmiuden kehittää koulun LUMA-toimintaa yhdessä muiden kanssa,
6. joustavan, itsenäisen, aktiivisen ja kehittävän työotteen,
7. valmiutta opetuksen eriyttämiseen sekä
8. kielitietoisen opetuksen tuntemuksen ja osaamisen.
Hakijan tulee vastata yllä mainittuihin hakukriteereihin numeroidusti oman osaamisensa ja näyttöjensä perusteella varsinaisessa hakulomakkeessa (ei liitteessä). Haastatteluun kutsuttavat valitaa