CORE & RAN 5G systeemiasiantuntija, 6G Testikeskus

OuluCompetitive0 applicants

About this role

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta, Langattoman tietoliikenteen keskus

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 4000 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston Tieto- ja sähkötekniikan tiedekuntaan

CORE & RAN 5G systeemiasiantuntija

liittymään Oulun yliopiston 6G Testikeskukseen (6G Test Center), joka toimii osana kansainvälistä NATO DIANA -verkostoa ja 6G Flagship -ekosysteemiä.

6G Testikeskus tarjoaa puolustus- ja turvallisuussektorille huipputason tutkimus-, testaus- ja validointipalveluita. Keskuksen keskeisenä tavoitteena on kehittää ja testata kaksoiskäyttöteknologioita (dual-use technologies) yhdistäen 5G/6G-, tekoäly- ja ohjelmistopohjaisia ratkaisuja sekä mahdollistaa testauksen realistisissa, myös arktisissa ja haastavissa käyttöympäristöissä.

Tehtävässä osallistut NATO DIANA -innovaatioiden testaukseen ja validointiin, 6G Testikeskuksen (6GTC) tutkimus- ja kehitystoimintaan, NATO Innovation Range -ympäristöjen valmisteluun sekä asiakasdemojen toteutukseen ja samalla edistät kansainvälisen puolustus- ja turvallisuusekosysteemin kehittämistä. Työskentelet osana kansainvälistä asiantuntijaverkostoa, jossa tutkimus, teknologia ja operatiivinen kehittäminen yhdistyvät.

Työtehtävät

Suunnittelet, toteutat ja ylläpidät 5G/6G core- ja RAN-verkkoja

Integroi eri verkkoja (taktiset verkot, viranomaisverkot, operaattoriverkot)

Osallistut testaukseen, validointiin ja suorituskyvyn optimointiin

Toteutat verkkojen virtualisointia (NFV/SDN, cloud-native)

Kehität tietoturvaratkaisuja kriittisen viestinnän tarpeisiin

Osallistut NATO DIANA -teknologioiden testaukseen ja valid

EU Requirements

Job Details

Posted28 April 2026
Closes28 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...

CORE & RAN 5G systeemiasiantuntija, 6G Testikeskus at Oulun yliopisto | EuroTalent AI