Tule tuntiopettajaksi Treduun!
Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Koulutamme osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Aikuisille kohdennamme täsmällisiä, työelämän osaamistarpeeseen vastaavia koulutuksia. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta. Lisäksi Tredu järjestää Tampereella aikuisten perusopetusta. Koulutus on suunnattu yli 17-vuotiaille henkilöille, joilla peruskoulu on kesken tai jotka haluavat täydentää aiempia opintojaan.
Haemme englannin ja ruotsin tuntiopettajaa määräaikaiseen virkaan ajalle 3.8.2026 - 31.7.2027.
Tehtäviisi kuuluu yhteisten tutkinnon osien englannin ja ruotsin kielen opettaminen ammatillisissa perustutkinnoissa. Työsuhteen alkaessa ensisijainen toimipisteesi on Kangasalan kampus, Kangasala.
Määräaikaiseen virkaan valittava tuntiopettaja sijoittuu Kangasalan kampukselle ja opettaa englantia ja ruotsia Kangasalan sekä Oriveden kampuksilla. Tässä tehtävässä tulee painottumaan mahdollisuus liikkua joustavasti eri kampuksien välillä. Olet aloitteellinen, itseohjautuva, taitava viestijä ja saat opiskelijat innostumaan. Meillä pääset kehittämään entistäkin laadukkaampaa opetusta ja ohjausta osana huipputiimiämme.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 § 14 mukaan. Lisäksi kelpoisuusvaatimuksena on voimassa oleva B-luokan ajokortti, ja valitulla tulee olla mahdollisuus työskennellä useissa Tredun toimipisteissä.
Eduksi katsotaan oman auton käyttömahdollisuus. Eduksi katsotaan myös Teamsin, Moodlen, Office-ohjelmien sekä Wilma-opiskelijahallinto-ohjelman osaaminen.
Pyydämm