Ryhmäpäällikkö

RiihimäkiCompetitive0 applicants

About this role

Millog-konserni turvaa yritysten ja viranomaisten toimintavarmuutta ja tehokkuutta kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Puolustusvoimien strategisena kumppanina vastaamme Maavoimien ja Merivoimien kaluston kunnossapidosta.

Yhdessä itsenäisten tytäryhtiöidemme kanssa tarjoamme älykästä ja kestävää elinkaarenhallintaa lähellä asiakasta. Avaintoimialojamme ovat teollisuus, infra ja liikenne sekä maanpuolustus ja viranomaistoiminta. Yli tuhat asiantuntijaamme muodostaa monialaisen tiimin, jonka tietotaito on Suomen ehdotonta kärkeä. Vakavaraisena suomalaisena yhtiönä perustamme toimintamme pysyviin ja kehittyviin kumppanuuksiin. Olemme savuton työpaikka.

Haemme Riihimäen yksikköömme TVJ -toimialalle

Ryhmäpäällikköä

Ryhmäpäällikkönä johdat noin 20 hengen kunnossapito- ja asiantuntijaryhmää, jonka tehtäviin kuuluvat laaja-alaisesti erilaiset kunnossapito- ja asiantuntijatyöt ilmapuolustusjärjestelmien parissa. Työviikkosi koostuu monipuolisesta kokonaisuudesta sisältäen esihenkilötyötä, sekä ihmisten että asioiden päivittäistä johtamista. Vastaat myös oman ryhmäsi työturvallisuudesta ja sen kehittämisestä. Raportoit tehtävässäsi osastopäällikölle.

Olisitko etsimämme osaaja?

Edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa tekniikan alalta (esim. elektroniikka, sähkötekniikka, tietoliikenne). Sinulla on kokemusta kunnossapidon kokonaisuuden johtamisesta sekä aikaisempaa kokemusta ja näyttöä esihenkilötyöstä kunnossapitoympäristössä/asiantuntijaorganisaatiossa sekä sen kehittämisestä. Arvostamme monipuolista kunnossapidon kokemusta eri teknologioihin liittyen sekä puolustusteollisuuden tuntemusta.

Tehtävässä menestyminen edellyttää, että sopeudut hyvin muuttuviin tilanteisiin, olet yhteistyökykyinen ja sinulla on hyvä päätöksentekokyky. Tavoitteiden kautta johtaminen on sinulle luontevaa ja osaat hyödyntää ryhmäsi resursseja tehokkaasti. Johtamistyössä toimit määrätietoisesti tukien ja mahdollistaen henkilöstösi työskentelyn yhteisten tavoitteiden eteen. Sinulla on

EU Requirements

Job Details

Posted7 April 2026
Closes7 May 2026

Contact

Similar Jobs

Finding similar jobs...