VivoSos Turku etsii tiimiinsä tuntityöntekijää perhetyöhön. Tehtävä edellyttää korkeakoulutasoista koulutusta, esimerkiksi sosionomi (AMK). Työmme perustuu laadukkaaseen, tavoitteelliseen ja perheitä kunnioittavaan työotteeseen. Toimimme koko Varsinais-Suomen alueella ja tuemme lapsia, nuoria ja perheitä heidän arjessaan erilaisissa elämäntilanteissa.
Työ on pääsääntöisesti iltapainotteista, ja työaika sekä työpäivät suunnitellaan joustavasti asiakkaiden kanssa. Tehtävä on tuntityötä, ja sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuinka paljon työtä otat vastaan. Toivomme kuitenkin, että olet valmis ottamaan useamman asiakkaan vastuullesi ja sitoutumaan asiakastyöhön pidempikestoisesti. Sopimusta on mahdollista myöhemmin muuttaa osa‑aikaiseksi, mikäli työn määrä ja työntekijän toiveet sen mahdollistavat. Työ edellyttää liikkumista eri kunnissa asiakaskäynneillä, joten oman auton käyttö on työssä välttämätöntä.
Työn pääpaino on perhetyössä, jota toteutetaan sekä lastensuojelun avohuollon että sosiaalihuoltolain mukaisena perhetyönä. Lisäksi työhön voi sisältyä ammatillista tukihenkilötoimintaa sekä tuettujen ja valvottujen tapaamisten toteuttamista. Työ sisältää tavoitteellista työskentelyä, kirjaamista sekä tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten ja verkostojen kanssa.
Odotamme sinulta AMK-tasoista koulutusta (esimerkiksi sosionomi AMK), itsenäistä ja vastuullista työotetta, hyvää itseohjautuvuutta sekä toimivia vuorovaikutus- ja verkostotyötaitoja. Arvostamme kokemusta perhetyöstä, mutta tärkeintä on ammatillinen, sensitiivinen ja perheitä kunnioittava tapa kohdata lapset, nuoret ja vanhemmat. Hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito on työssä välttämätöntä, ja muun kielitaidon katsotaan olevan eduksi.
Työsuhteessa noudatetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, ja tehtävän palkkaluokka on G26. Tarjoamme TES:n mukaisen palkkauksen, hyvän perehdytyksen, esihenkilön tuen sekä osaavan ja lämminhenkisen työyhteisön. Meillä pääset hyödyntämään omaa