Tule meille Kajaanin kaupunginteatteri - alueteatteriin teatterinjohtajaksi!
Etsimme "Kainuun kansallisteatteriin" teatterinjohtajaa vahvistamaan kunnianhimoista ja taiteellista työyhteisöämme 1.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Teatterinjohtajalta edellytämme virkaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa, teatteritaiteen ammattilaisuutta, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja työkokemusta ammattiteatterista sekä vahvaa sitoutumista Kajaaniin ja Kajaanin kulttuurin lumovoimatyöhön. Haluamme näkyä sekä Kainuussa että valtakunnallisesti ja olla osa yhteiskunnallista keskustelua.
Arvostamme vuorovaikutteista, osallistavaa, läpinäkyvää ja oikeudenmukaista johtamistapaa. Toivomme, että valittavalla henkilöllä olisi valtakunnallisia ja kansainvälisiä esittävän taiteen verkostoja sekä halua rakentaa ja kehittää verkostoyhteistyötä. "Intohimo teatteritaiteeseen", "vahvat näytöt taiteellisesta työskentelystä" ja "halu kehittää yhteistyötä alueen yhteisöjen ja toimijoiden kanssa" ovat erityisesti teatterimme henkilökunnan esille nostamia valinnassa huomioon otettavia seikkoja.
Kajaanin kaupungin arvoja ovat rohkeus, yhteisöllisyys, vastuullisuus ja avoimuus - toivomme, että teatterinjohtajamme sitoutuu toimimaan työssään arvojemme mukaisesti.
Tarjoamme sinulle johdettavaksi taiteellisesti kunnianhimoisen kaupunginteatterin, joka toimii myös alueteatterina. Vahvuutemme ovat intohimoiset ja ammattitaitoiset ihmiset.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan.
Pyydämme hakijoita liittämään hakemukseen taiteellisen portfolion ja CV:n.
Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista lääkärintodistus terveydentilasta (T-todistus). Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanotut ja osa-aikaistetut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
Haastatteluun valitut saavat pian hak